Oho, animejuttua cosplayblogissa! Poikkeanpa välillä cosplaynäkökulmasta ja kirjoitan vaihteen vuoksi siitä, mitä otsikko lupaa.
Katsoin jonkin aikaa sitten Last Exile - Fam the Silver Wing -animen loppuun, ja irkissä vaahtoamisen sijaan päätin avautua sarjasta lisää täällä. Seuraava teksti sisältää reippaasti juonipaljastuksia sekä tekstinä että kuvina, eli jos kumpi tahansa sarjoista on kesken/aikoo joskus katsoa toisen tai molemmat, kannattaa hakata backspacea nyt.
FAMin puikoissa jatkaa perinteiseen malliin GONZO, joka tunnetaan ainakin jumalattoman oudoista sarjoista, vaihtelevasta animaatiolaadusta ja siitä, että kun sarja on juuri päässyt parhaasen nosteeseen ja katsoja odottaa Eeppisimpiä Juonenkäänteitä Ikinä, GONZO tekee GONZOt ja kaikki floppaa täydellisesti. FAM ei ehkä floppaa täydellisesti, mutta se ei myöskään selviä GONZOn perusongelmilta. Ohjaajana toimii alkuperäisen LE:n tyyliin Koichi Chigira, ja musiikkipuikoissa on mukana edeltäjästä tutut Hitomi Kuroishi sekä Maaya Sakamoto. FAM käyttää hyväkseen (ja edukseen) ykköskauden musiikkeja jumalattoman upealta Dolce Triaden OST:ilta, joka saa ratkaisuna kaikki pisteeni kahdesta syystä. Ensimmäiseksi em. on loistava keino linkittää ykköskausi uuteen kauteen, mistä on tosin iloa vain, jos on katsonut ensimmäisen kauden ja tykkää Dolce Triaden musiikeista. Toiseksi, musiikin suhteen FAMin oma soundtrack ei ole yhtä mieleenpainuva kuten edeltäjänsä. Sarjan luonteen ollessa kuitenkin hieman toisenlainen ei musiikki särähdä korvaan huonona vaan toimii, vaikkei OST äärettömän loistava olekaan. Helmiäkin tosin löytyy, kuten esim. Sky to Recovery.
FAMin opening (alempi) on animoitu varsin nätisti ja jälki on muutenkin nannaa. Ongelmaksi kohtasin omat odotukseni - odotin jonkin sortin jatkumoa sekä musiikillisesti että taiteellisen ilmeen suhteen. Over the Sky:n ollessa yksi suosikkiopeningini sekä musiikillisesti että visuaalisesti on paha lähteä vertailemaan, mutta FAMin versio on silti pieni pettymys sen ollessa varsin keskiverto ja geneerinen animerenkutus, eikä siten erityisen mieleenpainuva. Vaikka kauniisti animoitu ja piirretty onkin.
Hahmosuunnittelijana toimii jälleen Range Murata. Näin cosplayharrastajan silmin Muratan hahmosuunnittelu on etenkin realistista, ainakin jos pääsee tihrustamaan artbookin yksityiskohtaisia piirroksia. Hahmo- ja pukusuunnittelussa on selkeää ja perinteistä muratamaisuutta, ja visuaalinen suunnittelu onkin yksi FAMin parhaimpia puolia. Murata on omiaan steampunk-sävytteisten maailmojen hahmoja suunniteltaessa ja vaatteet (ja propit) on suunniteltu toimiviksi. Mitä nyt siitä että kaikki armeijan upseerit käyttävät hameita ja Lilianalla on alushousut ehkä koko sarjan aikana n. yhdessä puvussa!
Se, missä FAM onnistuu, on selkeä linkki ensimmäisen ja toisen kauden välillä. Sarjasta löytyy iso liuta sekä visuaalisia että tekstuaalisia viittauksia, jotka tuovat ensimmäisen kauden katsoneille hahmojen suhteen sitä syvyyttä, jota pelkän kakkoskauden nähnyt saattaa jäädä kaipaamaan. Viittauksia ja hahmoja ykköskaudesta tulee pitkin sarjaa sillä syötöllä, että vanha fani hihkuu innosta, mutta ykköskautta tuntematon katsoja tuskin saa kamalasti irti viittauksista ja hahmoista, jotka eivät liity millään lailla mihinkään, ja joita ei juuri selitetä auki kokonaan. Toinen flashback-jakso selvittää ensimmäisen kauden tapahtumat lyhyesti ja vastaa kysymyksiin, joihin ykköskaudesta jäi kaipaamaan vastauksia. FAM toimii nimenomaan jatkumona ykköskaudelle, itsenäisenä sarjana ei juurikaan. Yhden jakson mittainen kertaus tuskin onnistuu kuitenkaan selvittämään kaikkea, mitä ykköskaudesta jäi käteen. Toisaalta ei voi kysymättä tietää, miltä sarja näyttää ykköskaudesta mitään tietämättömälle.
Vaikka ykköskauteen viitataankin usein, jää päällimmäiseksi tunne, että viittauksia ei kuitenkaan käytetä hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. FAM kestää kokonaisuudessaan 21 jaksoa, ja valitettavasti vasta viimeisten jaksojen aikoihin alkaa ruudun toisella puolella tuntua, että nyt siihen asiaan vihdoin päästään. Potentiaalia olisi löytynyt vielä aika moneen muuhun jaksoon syventymällä hahmoihin, hahmojen välisiin suhteisiin, poliittiseen peliin sekä LE-maailmaan ja sen toimintaan noin yleensä. FAM jää edeltäjäänsä verrattuna hirvittävän pintaraapaisuksi, hahmojen välillä tapahtuu paljon mutta mihinkään ei syvennytä. Kuvat saattavat liittyä.
EN OLISIKAAN HALUNNUT TIETÄÄ
Samalla tavalla käy Famin ja Gisellen suhteen. 8. jaksossa käsitellään Famin ja Gisellen suhdetta Gisellen näkökulmasta tavalla, jossa on potentiaalia vaikka mihin. Valitettavasti kyseisen draaman merkitys jää melko vähäiseksi, kun siitä ei mitään seuraa juuri seuraavaa jaksoa pidemmälle, eikä Famin ja Giselle suhdetta käsitellä hahmoista itsestään lähtöisin enää juuri lainkaan. Ehkä tästä johtuen Fam jäi päähahmona pinnalliseksi ja ajoittain tylsäksikin, ja Gisey (jonka hahmokehityksessä oli Suurta Potentiaalia em. jaksossa) jää Famin varjoon. Siinä missä Claus ja Lavie olivat oikeasti kiinnostava ja kehittyvä päähahmoparivaljakko, Fam ja Gisey eivät vain jaksaneet kiinnostaa sarjan loppupuolella juuri lainkaan. Varsinkaan Fam, vaikka olisin halunnut tykätä. :(
Draamapotentiaali yli 9000
FAM toimittaa valitettavasti myös kaksi aivan uskomattoman antiklimaattista kuolemaa. Ensimmäinen on Alauda sarjan puolivälin tienoilla, toinen on Luscinia viimeisessä jaksossa. Luscinian kohtalo oli arvattavissa heti sarjan alusta lähtien, ja sitä suuremmalla syyllä sen olisi odottanut tapahtuvan jostain loogisemmasta syystä ja/tai dramaattisemmin. Fam päättää sarjan lopussa vedota Lusciniaan, Luscinia hautaa kaikki periaatteensa ja samalla vapaaehtoisesti itsensä kivikasan alle. Great success! Kyseisessä kohtauksessa on kuitenkin yksi Famin parhaista hetkistä tämän vedotessa Lusciniaan ottamaan vastuu kaikista tämän aiheuttamista kuolemista.
Hahmokuolemiin liittyen - toisaalta yksi sarjan parhaimmista kohtauksista on ehdottomasti tämä.
En myönnä lainkaan tunteneeni Suuri Tunteita
Sarjan ehdottomasti parhainta antia on Lilianan ja Luscinian suhde. Harmillista on se, että erityisesti sarjan puolivälissä kyseinen suhde oli ajoittain se ainoa asia, jota uudelta jaksolta odotti - muutaman jakson olisi voinut käyttää paljon paremmin, toistoa löytyi paljon ja tarina polki paikoillaan harmittavan pitkään. Asiasta kertoo ehkä se, että huomasin jaksoja uudestaan ystäväni seurassa katsoessani, että olin jättänyt ensimmäisellä katselukerralla epähuomiossa yhden jakson kokonaan katsomatta, ja silti pysynyt kelkassa koko ajan.
Famin hahmon kiinnostavuus olisi moninkertaistunut, jos Famin perhesiteitä Sadriin ja sitä kautta Rahaan (Lahaan?) olisi puitu edes hieman enemmän. Toisaalta kuolemat ovat tosielämässä antiklimaattisia ja kaikki eivät elä elämäänsä onnellisena loppuun saakka, joten ehkä FAMissa on jotain elämänmakuista! Elämänmakua tosin löytää ihan ruudun toiselta puolelta, FAMia katsoessani hain ehkä jotain muuta.
Lopuksi on pakko nillittää kahden kuvaparin verran yhdestä asiasta, josta en tiedä syyttääkö Murataa vai muita hahmosuunnittelijoita/animoijia.
ai mikä jatkuvuus
Sainko kaiken kuulostamaan siltä, että olen FAMiin uskomattoman pettynyt? Varmaan sain, mutta en sitä kuitenkaan ole. Vanha fani on vain vanha ja toiveet korkealla. FAM nimittäin ylitti odotukseni siinä, mitä pelkäsin sen olevan. Hihkuin innosta kun Vincent ilmestyi ruutuun ja odotin Sophiaa koko sarjan kuin kuuta nousevaa, ja pakko myöntää, että aika hienon (joskin lyhyen) esiintymisen Sophia vetikin. Itkin kuin pieni lapsi Dion puhuessa Luciolasta, Guild-viittaukset ja Luscinian mainitsema Twins -rakennelma jäivät vaivaamaan, ja flashback-jaksot alkuperäisestä Last Exilesta selvensivät aika paljon niitä asioita, joita on pohdittu aika pitkään, etenkin koko Exile-termistön suhteen.
Ylläolevat kolme kuvaa: Viimeisen jakson paras anti ja ;_;
Last Exile on suosikkianimelistani kärjessä, ja FAM ei valitettavasti antanut aivan sitä, mitä siltä olisin parhaimmillaan toivonut. Uusintakierrokselle FAM kuitenkin lähtee kunhan saan tarpeeksi aikaa katsoa koko paketin putkeen. Ja kyllä FAMista kehtaa pukuja vääntää! Hahmosuunnittelun suhteen FAM jätti jälkeensä useita mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja hahmoja, joten pukukansio sai taas uutta materiaalia. Cosplayblogin merkeissä, WIP-kuvia Luscinian miekasta voi käydä vilkaisemassa täällä.
Cosplayhommien lisäksi jatkan Last Exilestä nauttimista kesken olevan virallisen mangan kautta, joka on ainakin tähän mennessä on ollut aika mielenkiintoista tavaraa, ja jatkanut siitä, mitä jäin ykkös ja kakkoskauden välistä kaipamaan. Ihanimmat vanship -pilootit ovat ihanimpia. <3
Mutta ennen itse asiaa, tahdonpa ihan erikseen kiittää yhdestä jutusta, josta en täällä vielä iloinnut!
Ensimmäinen kirjaimellisesti Ilmeeni kun -kuva - (C) Darkki
Kävin vastaanottamassa Frostbitessa pidetyssä DesuGaalassa Vuoden Cosplay 2011 -palkinnon, varsin yllättyneenä. Ilmeestä ehkä näkee! Pystin saaminen on omalla tavallaan tuntunut aika paljon muikeammalta kuin moni cosplaykisassa menestyminen. Isot kiitokset raadille, puvuntekoinnostus on vähintään tuplautunut ja hinku uusien pukujen tekemiseen on aika valtava. :3
Pysti tuli tosissaan Berserker!Painen puvusta. Puvun tekeminen opetti paitsi uusia tekniikoita, myös älyttömästi kärsivällisyyttä. Ja myös sen, että isotöisen puvun aloittaminen kesäconia varten edeltävän vuoden joulukuussa on minulle liian myöhään. :D Vaikka puku onkin päällä melkoisen epämukava (ja väriskaalaltaan aivan hirveä ja siksi niin ihana!), ja haluan heittää puvun niskaani vielä useammankin kerran joskus hamassa tulevaisuudessa. Vielä joskus hankin sen Berserker-ryhmän, jota aina joka paikassa kuulutan! Pari rautaa saattaa olla jo onneksi osittain tulessakin.
Joten tässä nyt tohkeissani kirjoittelin tekstin kuvien kera siitä, miten ja mistä Painen panssarit/sarvet on väännetty! Polyuretaani on nykyään jo aika monelle tuttu materiaali, mutta tykkään itse sen verran lukea muiden WIP-tekstejä, että ehkä tästäkin edes jollekulle jotain iloa irtoaa.
Panssareissa käytetyt materiaalit ovat lyhykäisyydessään pahvi, polyuretaanivaahto (tuttavallisemmin eristys-/saumavaahto), Paperclay, gesso, alkydispraymaalit, akryylimaalit, hiomapaperi (+ HENGITYSSUOJAT!).
Kaavoja, kaavoja
Panssareiden pohjana toimii ihan perinteinen aaltopahvi. Henkilökohtaisesti en ymmärrä aaltopahvin dissaamista materiaalina, pintamateriaaliksi se on toki melkoisen köykäistä mutta pohja- ja tukimateriaalina äärettömän kätevää ja usein myös ilmaista. Panssareista piirrettyjen kaavojen pohjalta on pahvista kyhätty runko panssareille sekä tukeva pohja polyuretaanivaahdolle. Pahvipohja on myös siitä kätevä, että kuivuneen polyuretaanin sisältä löytyy runko, jonka mukaan veistämistä on helppo myötäillä eikä tarvitse arvailla, vuoleeko liikaa vai liian vähän. Homman pitää kasassa maalarinteippi ja jesari.
Rungon päälle on suihkutettu polyuretaanivaahtoa, jota saa satavarmasti ainakin rautakaupoista ja Prismasta, ison 750 ml putelin hinta on n. 7-8 euroa. Mikäli en muista aivan väärin, olisikohan yhteen olkapanssariin kulunut 1 tai 2 purnukkaa. Polyuretaanivaahto on märkänä aivan hirvittävän sotkevaa ja tarttuvaa, joten sen kannattaa antaa kuivua rauhassa. Pinta kuivuu kosketusta kestäväksi tunnissa, mutta massan määrästä riippuen kuivumista kannattaa odottaa vuorokausi, joskus pidempääkin, jotta vaahto kovettuu myös sisältä. Vaahto paisuu kuivuessaan, joten paisumisvaraa verraten propin haluttuun kokoon kannattaa jättää, jotta säästyy myöhemmin hirveältä vuolemistyöltä.
Kuivunutta vaahtoa pystyy melko vaivatta vuolemaan, homma hoituu ihan halpismattoveitsillä. Painen panssareiden kohdalla en saanut ensimmäisellä kerralla vaahtokerroksesta tarpeeksi muhkeaa, joten ensimmäisen vuolemisurakan jälkeen suihkutin päälle toisen kerroksen polyuretaania, annoin kuivua, ja vuolin lisää. Vaahto jättää aina satunnaisesti ilmakuplia sisälleen, joita kannattaa myös täytellä niin välttyy päällystämisongelmilta.
Samaan tyyliin on väännetty myös sarvet.
Muutaman vuolemis- ja päällystyskerran jälkeen homma näyttää tältä. Itse toimin polyuretaanin kanssa siten, että yritän aina jo vuolemisvaiheessa tehdä pinnasta mahdollisimman tasaisen ja sileän, mikäli sellaista pintaa haen. Kun pohjatyö on mahdollisimman sileä, välttyy päällystämisvaiheessa silottelutyöltä ja mikäli käyttää edes hieman hintavampaa päällystysmateriaalia (Paperclay >:C), säästää myös rahaa kun ei tarvitse käyttää massaa siloittelemaan möykkyjä ja täyttämään kuoppia.
Moni polyuretaania käyttävä päällystää (ennen massaa) propin maalarinteipillä, jolla saa peitettyä mm. vaahtoon syntyneen reiät ja antamaan pinnalle hieman lisätukea. Painen panssareissa en maalariteippikerrosta lisännyt panssareiden pyöreän muodon takia, ja ainakaan kestämisen suhteen mitään ongelmia ei ollut, mutta haittaa ylimääräisestä tuesta tuskin koskaan on.
Ylempi kuva on vähän väärästä propista mutta tyyli on sama! Polyuretaanivaahto on päällystetty sanomalehti-liisterikerroksella. Uskallan ehkä sanoa tässä kohtaa että liisteri kuin liisteri, itse ostin valmisliisteriä n. litran purkin, ja sitä on riittänyt Painen proppien lisäksi myös yhteen miekkaan ja liisteriä riittää yhä. Sanomalehti-liisteripinta tarttuu hieman helpommin maalarinteippipintaan kuin polyuretaanimuoviin, mutta hyvin selviää myös ilman maalarinteippiä. Samolehtikerroksia tein muistaakseni 2.
Paperclay-kerros, jolla panssarit on päällystetty, on arviolta 2-3 mm paksu. Paperclay kestää oikeasti ihmeitä, ja ohuella kerroksella sain panssareista tarpeeksi kevyet kantaa, mikä oli etenkin sarvien suhteen kätevää. Paperclay on paperipohjaista massaa, jota pystyy sen kuivuttua hiomaan melkein miten tahansa. Ajankäytöllisesti suurimman osan panssareiden tekemisestä vei nimenomaan hiominen - ison tasaisen pinnan aikaansaaminen vaatii älyttömästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Paksumpaa pintaa voi käsitellä hiomakoneellakin, itse hioin kaiken käsin. Paperclayta kannattaa ihan oikeasti hioa ulkona hyvien hengityssuojien kanssa, sillä hiomajätteen pöllyämispotentiaali on valtava, ja pöly tarttuu aivan joka paikkaan. Ja en voi ehkä tarpeeksi peräänkuuluttaa niitä hengityssuojia. :D Paperclayt ostan Helsingin Hobbypointista (ebaysta saanee halvemmalla jos tuuri käy), mutta jos joku tietää jonkun muun hankintapaikan, saa huudella!
Gessottu + hiottu olkapanssari
Hiomisurakan jälkeen panssarit on gessottu n. 5+ gessokerroksella. Gesson huono puoli on se, että se jättää melkein aina siveltimenjäljen pintaansa, ja Painen panssareiden kohdalla halusin pinnasta mahdollisimman tasaista, joten hioin aika paljon lisää. Iso määrä gessokerroksia takaa sen, että ei pääse kamalan helposti hiomaan gesson läpi Paperclayta näkyviin, mikä taas näkyy maalipinnassa (maalista riippuen) jos niin käy.
Hyvin käytettyä aikaa!
Panssareiden maalaamiseen käytin Mastonin COLORmix -alkydimaaleja. Muu panssari on suojattu maalarinteipillä ja sanomalehdellä. Pienten yksityiskohtien saplunoiminen on rasittavaa ja aikaavievää, ja maalarinteippi saattaa jättää maalireunoihin pieniä virheitä, mutta niiden siistiminen sujuu jälkeenpäin pienellä siveltimellä.
Päähärpäkkeen kanssa huomasin puolimatkassa, että olin tehnyt sarvista liian pitkät. Sarvia en ollut ehtinyt onneksi vielä päällystää, joten leikkasin sarvet irti, vuolin muutaman sentin pois ja kiinnitin sarvet takaisin paikalleen. Päähärpäkkeessä työjärjestys oli hieman toisenlainen, lisäsin.. pikkusarvet vasta päällystysvaiheessa jotta pystyin mallaamaan ne oikean kokoisiksi kun sarvet olivat jo muuten kasassa. Ne kiinnitettiin omaperäisesti Erikeeperillä ja hammastikuilla. :D
\:D/
Päähärpäkkeestä minulla ei ole sen enempää kuvia koska öh, aika alkoi loppumaan kesken. Ainoa ero maalausprosessissa oli se, että maalasin sarvien harmaat osuuden akryylimaaleilla spraymaalien sijaan, sillä en löytänyt oikean sävyistä harmaata spraymaaleista.
Mutta lopputulos olkapanssareiden suhteen näyttää tältä. Panssarit arvatenkin ottivat aika paljon osumaa conien seinistä ja ovenkarmeista, mutta yhtään lommoa ei panssareissa ole, joten kerrankin tuli väsättyä kestävät propit! Samalla tekniikalla väänsin mm. Okuninushin miekan, erona se että käytin karkeampaa paperimassaa päällystämiseen, Paperclayta vain paklaamiseen.
Olen nyt tuijottanut tätä tekstiä ehkä pari tuntia, joten uskallan ehkä luottaa siihen että tässä jotain selkoa on. :D Jos ei ole, pahoittelen ja koitan selventää pyydettäessä. Lopuksi vielä kuva Lusciniasta / Luscinian rannekorusta todisteena siitä, että olen oikeasti tehnytkin jotain pukujen eteen.
Hiljalleen etenee! Lisäksi mm. miekka on työn alla, joten ainakin siitä asiaa myöhemmin jollen muuta keksi/ehdi ennen sitä. :>
Hyvää uutta vuotta! Pahoittelen jälleen blogin hiljaiseloa - lomaa ennen kirjoittamista on taitavasti blokannut opetusharjoittelu, joka vie mukavasti aikaa ja energiaa vielä tammikuun ajan. Olen nauttinut joulukalentereiden runsaasta määrästä ja pohtinut, josko ehkä ensi vuonna saisin itsestäni niin paljon irti että voisin hypätä kelkkaan mukaan. Kiitos näin kollektiivisesti kaikille kalenterinpitäjille antoisasta joulukuusta!
Suuri osa seuraamistani blogeista on jo kirjoitellut omista pukusuunnitelmistaan vuodelle 2012, joten voisinpa höpötellä hieman omistani. Niitä ei ole tosin juuri nimeksikään (koska WCS) ja yksi menee vuoden 2013 puolelle, mutta mitäpä tuosta!
Hämmentävää lähteä coniin keskellä talvea, Frostbite on jo viikon päästä. Olen löytänyt vanhojen pukujen kierrättämisen ilon ja heitän niskaani leffa!Utenan, jota pidin myös CosplayGaalassa. En ole tänne blogin puolelle saanut aikaiseksi laittaa marraskuisen photoshootin kuvia, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niitä voi käydä katsomassa WCS-blogin puolella. Utena on bindauksistaan huolimatta yksi mukavimmista puvuistani kun ei tarvitse kärvistellä kaiken maailman panssareiden ja härpäkkeiden kanssa.
Loppukevät meneekin varsin hiljaisissa merkeissä. En osaa oikein käydä coneissa kevättalvisin, vuoden alku on aina niin hektistä kevään loppuun saakka lähinnä koulun ja ties minkä tanssiesitysten takia, enkä yleensä edes jaksa ottaa selvää alkuvuoden/-kevään contarjonnasta ellei joku raahaa coniin mukaan. Frostbiten jälkeen seuraava con on itselläni Desucon, johon on luvassa:
Luscinia Hafez - Last Exile FAM The Silver Wing
En muista, milloin viimeksi olisi seurannut jotain sarjaa sen ilmestymistahdin mukaan, mutta yllättäen hakkaan joka sunnuntai koneellani F5:sta odotteassani FAMin uutta jaksoa. Pelkään jatkuvasti että GONZO tekee GONZOt ja FAM floppaa totaalisesti, mutta sokea rakkauteni Last Exilea kohtaan jaksaa kantaa aika pitkälle. :D Muratan hahmosuunnitteluartbook FAMista pitäisi olla ilmestynyt juuri vuodenvaihteessa, tällä hetkellä odottelen tuskissani skannauksia jotta pääsen vauhtiin puvun kanssa. Luscinia saa toivottavasti ensimmäiset kankaansa ensi viikolla, kun etsitään sopivia univormukankaita lisäksi Solushille. Tällä hetkellä pähkäilen Luscinian.. hakama-asian kanssa, sillä siitä ei ota selvää, onko se oikeasti hakama vai joku satunnainen hameasia. :D Suippokorvia olen jo ikkunashoppaillut, rannekorun kilkuttimia on väännetty Paperclaysta ja tarvittaessa ne hakamankin kaavat löytyvät. Hinku on kova, mutten oikein uskalla tehdä mitään ilman Muratan ihanan tarkkoja hahmosuunnittelukuvia. Vähän olen myös kuullut huhua että hyvällä tuurilla seurana saattaisi olla myös joku jalosukuinen prinsessa!
..noin muuten en sitten oikeastaan tiedä. En ole ajatellut pukujuttuja WCS:ää pidemmälle (..paitsi yhden sinne vuodelle 2013), vaikka kansioissa on ollut nyt aika pitkään 2 pukua, jotka haluaisin aika kovasti tehdä. Enemmänkin, mutta päällimmäisenä:
Vielä minä joskus-!
Persona 3:n ikuisuusprojektini Akihiko ja Ar Tonelico 2:n Luca. En niin tiedä milloin saisin aikaiseksi vääntää kumpaakaan näistä, vaikka palavasti tahtoisin.
Ongelmana on se, että ajatukseni ovat taas harhautuneet vielä palavammin vähän toiseen suuntaan. Jos en ole täällä vielä sitä paljastanut, olen aivan hervoton fantasianörtti (puhuttaessa erityisesti nimenomaan korkeasta fantasiasta). Olen kirmaillut haltiakorvissa ja -kuteissa ympäri talomme takaa löytyvää metsäpalstaa ja pakottanut pikkuveljeni ottamaan minusta kuvia ennen kuin tiesin cosplaysta tai animesta ja mangasta yhtään mitään (larppaamista en ole kuitenkaan koskaan harrastanut!). Fantasiakirjallisuus on siitä hankala genre cosplayn kannalta, että siitä harvemmin löytyy mitään virallista lähdematerialia kansikuvia enempää. Haluaisin tehdä paljon enemmän kuluneen ja käytetyn ja patinoituneen näköisiä pukuja, ja varmaan siksi päädyn - ainakin noin ulkonäön suhteen - aika usein pelihahmoihin anime/mangahahmojen sijaan. Pitänee joskus kirjoittaa se fantasia-aiheinen blogiteksti valmiiksi, mutta mainittakoon - mikäli lähdemateriaalia olisi, tekisin n. 10 hahmoa ainakin Terry Brooksin Shannara -maailmasta, Ursula Le Guinin Maameren tarinoista ja R. A. Salvatoren Forgotten Realmsista.
No, tähän liittyen: Minut mentiin taannoin viime vuoden puolella istuttamaan pleikkarin ja Dragon Age-pelien ääreen.
Fenris - Dragon Age 2 (Desucon 2013)
Ja niin huomasin olevan myyty ja lyöneeni lukkoon suunnitelmat Desuconiin 2013, olettaen toki että Desucon pysyy jokavuotisena ja jatkaa tuonne saakka. Sain ainakin puvun jossa sitä kaipaamaani patinaa ja kulumaa ja panssaria! Tuskin ketään yllättämättä tykästyn aina näihin samoihin traagisessa menneisyydessä kieriskeleviin hahmoihin, kiitokset Biowarelle hienosta hahmon kirjoittamisesta. Pääsen leikkimään ensimmäistä kertaa Wonderflexin kanssa, olen niin maan kyllästynyt softikseen että haluan kokeilla jotain muuta. Koputan puuta ja väitän yrittäväni ottaa Fenrisin hiljaa hyvä tulee -tyyliseksi projektiksi, jonka tekemisen aloitan jo tänä keväänä, en pidä kiirettä, rakentelen testikappaleita ja patinoin panssareita rauhassa siten, etten vedä itseäni piippuun keväällä 2013. Pitkällisiä suunnitelmia, mutta tavoitteena on valtavan innostuksen aiheuttaman puvun aloittaminen kerrankin ihan oikeasti ajoissa.
Ja joo, "nahka"housut/legginsit/hiihtarit, ehkä en enää edes yritä. :D
Sallinette minulle lopuksi hetken kuvaamaan intoani tämän projektin suhteen: Iih Fenris ♥.
--
Suunnitelmista ei tältä erää sen enempää. Käytän pikaisesti vielä blogiani hävyttömästi mainostaakseni Worldcosplayta, oma galleriani löytyy täältä. Ja mikäli joku kaipaa lisää ajanhukkaa, menin hankkimaan myös oman Tumblrin.
..on suora sitaatti, jonka latelen useampaan otteeseen jokaisen kankaanpainantakurssin jälkeen kun yritän valehdella itselleni. :D
Käyn koulussa juuri (taas) uutta kankaanpainokurssia, ja siitä tohkeissani päätin, että voisinpa tehdä oman teksti-/kuvaseinän kankaanpainantaan liittyen. Koulutusohjelmassamme ei ole yhtään pakollista kankaanpainantakurssia, mutta jotenkin kummasti olen huomannut käyneeni niitä meneillään olevan kurssin jälkeen viisi. Menetän aina hermoni jokaisella kurssilla kun otan itselleni liikaa työtä kun on huonona tapana innostua ja antaa homman lähteä lapasesta, mutta jotenkin löydän itseni joka vuosi kankaanpainoluokasta uudestaan.
Cosplayn suhteen kankaanpainantaa (ja värjäystäkin) on tullut tehtyä aivan liikaa, muutamaan pukuun pienten yksityiskohtien painaminen on ihan jees, mutta kaapissa on nyt pari pukua, jotka ovat vaatineet niin helvetillisen painamisprojektin, että olen ehtinyt valittaa niistä varmaan kaikkialla muualla paitsi täällä. :D Esittelenpä siis mitä on vuosien mittään tullut tehtyä ja milläkin tekniikalla! Ihan kaikkea en nyt saanut tähään hätään esiin kaivettua, mutta jotain sentään.
Jos vaikka aloitan noilla mitä olen ei-cosplaymielessä tehnyt koulun kankaanpainokursseilla.
Kankaanpainanta 1-kurssilla harjoituksena väännettiin leimasinpainannalla vapaavalintaista kuviota. Kuviota painettiin kuultoväreillä, jotka kuivumisen jälkeen kiinnitetään kankaaseen silitysraudalla silittämällä. Kuultovärit kiinnittyvät kankaan pintaan, väri ei imeydy kuidun sisälle (ja eroaa siten esim. teollisuuden reaktiiviväreistä joista lisää vähän myöhemmin). Kuultovärit kestävät kyllä pesua ja kuultoväreillä saa aikaan kivaa jälkeä, valo kulkee kuultovärien läpi kivasti esim. ikkunaa vasten, jolloin kuultoväreillä saa aikaan mm. hyvännäköisiä verhokankaita.
Painokuvio leikattiin solumuovista/makuualustasta, kuvio liimattiin puupalikkaan, leimasin kastettiin painoväriin ja painettiin kankaalle. Itse kokeilin värin levittämistä leimasimeen siveltimellä, jolloin painettuun kuvioon sai paitsi useampaa väriä, elävämpää pintaa sekä halutessaan siveltimen jälkeä. Tällä tekniikalla painoin pikaisesti yhden tunnin aikana kokeiluluontoisesti suomenlapinkoirakangasta, josta tuli tosissaan omaan painamistyyliini verrattuna mukavan eloisa, kun tuppaan itse aina päätymään tarkkarajaisiin ja yksivärisiin kuvioihin.
Kyseisen kankaan päällä näkyvä kasa on tyynyliinakangasta, josta tein porukoilleni joululahjat muutama vuosi sitten. Kuosina oli jälleen lappalaiskoiramme Halla, josta otettujen valokuvien pohjalta piirsin kuviot vahakaaviopainantaa varten. Vahakaavio toimii periaatteella, jossa sulalla parafiinivahalla "piirretään" kankaanpainoseulaan kuvio.
Kankaanpainoseula + raakeli, jolla väri levitetään seulan läpi kankaalle.
Parafiinin täyttämät alueet jäävät painantavaiheessa pohjakankaan värisiksi, tyynyliinakankaideni kohdalla valkoiseksi. Sulaa parafiinia levitetään seulalle mm. eräänlaisellä pienellä kannulla, jonka nimeä en kuollakseni muista enkä siten löydä siitä kuvaa. :( Siveltimelläkin levittäminen onnistuu. Parafiinilla viivasta ei tule tasapaksua ja jälki on taas tavallista elävämpää. Tarkkaa jälkeä parafiinilla on hieman haastavaa saada, omista hauvoistakin tuli hieman onnellisen hölmönnäköisiä versioita. :D
Hurp durp!
Parafiinikaavio ei kestä raakelin vetoa aivan loputtomiin, mutta ainakin 4 tyynyliinaa sain aikaiseksi tuolla yrityksellä. Parafiinikaavion saa poistettua seulasta silitysraudalla silittämällä seulakangasta esim. sanomalehtisivujen välissä jolloin parafiini sulaa ja irtoaa seulakankaasta.
Yksi suosikkitapani painaa kangasta seulan kanssa on kuultomuovikaavio. Kuultomuoviarkista leikataan haluamansa kuvio (aukko arkissa = aukko värjäytyy painovärillä; kuultomuovista leikattu kuvio tyhjään seulaan = kuvio jää pohjakankaan väriseksi ja kangas sen ympäriltä värjäytyy), kuultomuovi teipataan seulaan kiinni kangasta vasten tulevalle puolelle ja väri levitetään raakelilla normaalin seulapainannan tyyliin. Kuultomuovia on helppo työstää, sitä voi käyttää uudestaan useampaan otteeseen ja painojälki on tarkkarajaista. Kuultomuovin kanssa olen painanut mm. Darth Vader-kangasta, josta tykkään niin paljon etten ole raaskinut ommella siitä vielä mitään. :D
Yksityiskohtaisinta jälkeä saanee valotuskaaviolla. Seulan valottamisesta kannattaa lukea minun selotustani selkeämpi Emo-tuotannon ohjekirja, jota pääsee vilkuilemaan täältä sivulta 8. Pääperiaatteena kuitenkin on, että valotusemulsion avulla seulasta tukitaan kaikki alueet, jotka halutaan jättää pohjakankaan värisiksi. Valotuskaaviolla saa aikaan tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa jälkeä kuin esim. kuultomuovikaaviolla. Valotuskaavion avulla voin painaa esim. rasteroituja versioita valokuvista, kun valitun valokuvan rasteroi ensin Photoshopilla. Parhaan jäljen valotuskaavioon saa kun haluttu kuvio on mustavalkoinen. Jos kiinnostaa, kannattaa lukaista tuo Emotuotannon vinkkikirja selkeyden vuoksi. Seuraavat kokeilut/kankaat on tehty valotuskaavion avulla:
Testailin Muratan kuvalla miten eri paksuinen viiva valottuu, hyvin toimi.
Ja seulan täytteeksi ängetty pleikkarikuvio. :D
Valutoskaavion saa seulasta poistettua siihen erikseen tarkoitetulla aineella, mutta jos kaavio on ollut seulassa kiinni vuoden päivät, ei seula välttämättä enää putsaannu kotikonstein.
Cosplayn suhteen edellisistä tekniikoista ei kamalan montaa ole tullut käytettyä, puvuissa kankaanpainantaa vaativat osat ovat usein sen verran pieniä että ne tulee tehtyä ehkä kaikille tutuimmalla kontaktimuovisapluunalla ja vaahtomuovitöpöttimellä painamalla. Kontaktimuovi on tosin siitä arvaamatonta että muoveja on erilaisia ja niitä pitää aina testailla, joidenkin liima pitää paremmin kuin toisten, joidenkin sapluunoiden reunojen alle väri humahtaa helposti, toiset pitävät värin siellä missä pitääkin. Kontaktimuovisapluunalla olen painanut mm:
Katekyo Hitman Reborn!in Hibarin olkavarsimerkin (Tiimarin kultainen kangasväri)
Reidin yläosan ja lantiohärpäkkeen kuviot (Tiimarin kangasvärit?)
Nuoren Spitfiren takin selkäkuvion (Emo-tuotannon peittovalkoinen ja jokin tuntematon musta)
Berserker!Painen makkarankuoren kuviot - kohdistamisen vuoksi kuviot painettu puku päällä, kontaktimuovit reisissä. Fun times! (Emo-tuotannon punainen peittoväri)
Kontaktimuovisapluunan avulla painaminen on halpaa ja helppoa, joskin työlästä jos painettavia kuvioita on enemmän kuin muutama. Oma kokemukseni on, että heti kun kuviosta on saanut painettua omaan makunsa mukaisen, kannattaa kontaktimuovi nyhtää irti mahdollisimman pian, niin välttyy mahdollisilta liimatahroilta kankaassa.
Tästä kivuliaana esimerkkinä voin siirtyä Baralaihin, jonka painantaurakkaa en lämmöllä muistele. :D Jokaiseen kuvioon piti tehdä oma sapluunansa kun pelkäsin värin leviämistä/liimatahroja. Valkoisiin kuvioihin käytin Tiimarin valkoista kangasväriä, ja hyvin on kestänyt paikoillaan tähän saakka vuodesta 2007, vaikka nykyään taitaisin päätyä Emon peittoväreihin, joita suosittelen lämpimästi kaikille. Selän ja hihojen pyöreät kuviot on maalattu pienellä siveltimellä äidin varastoista löytyneillä 80-luvun kangasväreillä ilman sapluunoita.
Valkoiset kuviot painettu kontaktimuovitekniikalla.
Käsin maalatut hihamerkit.
Kaikki edelliset on painettu siis kuultoväreillä tai muilla vastaavilla, jotka kiinnitetään silittämällä. Toisia itselleni tutuimpia värejä ovat reaktiivivärit, joita käytetään mm. teollisuudessa vaatteiden värjäykseen ja painokuvioihin. Reaktiivivärit eivät kuultovärin tavoin jää kankaan pinnalle, vaan reaktiiviväri imeytyy kuituun sisälle ja on siten pesua ja kulutusta kestävämpää. Kiinnittyäkseen reaktiiviväri vaatii höyrytyksen, jonka voi tehdä kotikonstein esim. mehumaijan avulla. Reaktiiviväreillä on helppo värjätä isoja määriä kangasta (linkkivinkkiä esim. Emotuotannon sivuilla), ja se sopii myös esim. valotuskaaviolla ja kuultomuovikaaviolla painantaan, jolloin reaktiivivärille tulee tehdä erikseen oma painopasta, jotta siitä saadaan kiinteää ja siten seulalla käsiteltävää. Yritin löytyy reaktiiviväreillä painamisesta suomenkielisia ohjeita, mutten tähän hätään niitä netistä löytänyt. :C
Reaktiiviväreillä värjäyslopputulos on esim. kuultovärejä kirkkaampi ja raikkaampi, ja kuitu jää pehmeämmäksi ja siten miellyttävämmäksi esim. käyttövaatteissa. Spitfiren takki on kokonaan reaktiiviväreillä värjätty, pohjana on valkoinen amerikancollege, johon kuultomuovikaaviolla on seulan läpi painettu ensin punainen, sitten oranssi osa, jonka jälkeen kappaleet on höyrytetty mehumaijassa. EDIT/ Höyrytys tapahtuu tosissaan siten, että höyrytettävän kangas rullataan lomittain puhtaan suttukankaan kanssa (joka saa likaantua), jotta värjätyn kankaan eriväriset pinnat eivät värjää toisiaan. Mehumaijan kannen pohjaan meitä kehotettiin kiinnittämään villakangas, jotta kanteen höyrystyvä vesi imeytyisi kankaaseen eikä tippuisi värjätyn kankaan päälle.
Ensimmäiset testipalat.
Punainen osa painettu.
Lopputulos.
Spitfiren takin värjääminen piti sisällään niin paljon läheltä piti -tilanteita (väri ei tarttunut liian vähäisen höyrytyksen vuoksi, väritahroja ties missä, liian isot painettavat kappaleet) että kankaanpainannasta piti pitää vähän aikaa taukoa. Mehumaijalla höyryttäessä on aina vaara kun höyry tiivistyy pisaroiksi, että vettä tipahtaa kannesta höyrytettevän kankaan päälle, ja plöts, kankaassa on kaunis läntti jonka ei pitäisi olla siinä! Näin kävi, mutta läntti jäi onneksi juuri ja juuri saumanvaroihin. Takin isojen kappaleiden painaminen oli myös älyttömän työlästä, kun väri piti saada kerralla vedettyä raakelilla kankaalle tasaisesti jotta väristä tuli tasainen. Spitfiren takki on yksi niistä puvuistani, joka näyttää yksinkertaisimmalta mutta on vaatinut monta kertaa enemmän työtä kuin jokin härpäkkeisempi puku. :D
Ajattelin, että olisin voinut ympätä tähän vielä jotain kankaan värjäysjuttuja, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. Tämä on jo nyt niin kilometrimerkintä, että jos joku jaksoi loppuun saakka, onnittelen. Jos teksti on epäselvää/faktat poskellaan tai jokin asia kiinnostaa, huomauttaminen on sallittua, yritän osaamiseni rajoissa vastailla ja selventää!
Lopuksi vielä suosittelen kankaanpainannan ystäville tai siitä kiinnostuneille seuraavia opuksia:
Pellonpää-Forss, Maija: Kankaanpainanta - välineet, suunnittelu, painaminen. TAIK 2009 Forss, Maija: Värimenetelmät: värjäys, maalaus ja kankaanpainanta. TAIK 2002
