maanantai 19. heinäkuuta 2010

Eurocosplay - osa 1/?


Desuconin jälkeen ajatukset ovat cosplayn suhteen olleet hyvin pitkälti lokakuun Eurocosplay-keikassa ja siinä, mitä moinen reissu minulta itseltäni vaatii - sekä omalla mittapuullani että se suhteen, että no, Suomea pitäisi parhaalla mahdollisella tavalla edustaa. Ei mitään paineita!
Suurin kysymys on yllättäen ollut se, millä puvulla lähden Lontooseen kisaamaan. Olisi ollut helppoa sukeltaa "tekemättömät cosplayt" -kansioiden uumeniin ja bongata sieltä yksi niistä puvuista, joita ei ole vielä tehnyt mutta tahtoisi palavasti tehdä. Vaan kun asiaa lähti miettimään yhtään pidemmälle, meni puvun valinta aivan uskomattomaksi salapoliisityöksi ja taktikoimiseksi.



Sanoin Desuconin jälkeen kaverilleni että en lähde Lontooseen voittamaan mutta lähden Lontooseen voittamaan. Loogisuudessaan tarkoitin seuraavaa: Kisa tulee olemaan pukujen puolesta aivan Helvetin Kovatasoinen, joten ykkössijaa ei lähdetä hakemaan samalla tavalla kuin Suomen kisoista, mutta lähden Lontooseen vetämään homman kotiin apinan raivolla, pyrin sijoittumaan ja kokoamaan homman niin hyvin kasaan, jotta voin jälkeenpäin sanoa ettei paremmin olisi voinut tehdä. Ja joo, hyvä se on tässä vaiheessa sanoa. :D

Pukuvalintaa on pitänyt miettiä aivan uusilta suunnilta kuin normaalisti. Suomen cosplaykisoihin mentäessä pukujen tason (joka nousee joka vuosi, yläpeukkua siitä) tietää keskiarvoltaan suhteellisen hyvin, sillä skene on pieni ja naamat tuttuja. Tottakai lähes joka kisassa vastaan tulee puku, joka vetää maton jalkojen alta eeppisyydellään, mutta puvun kantaja on usein kisoista/skenestä hyvinkin tuttu naama. Eurocosplay kääntää homman ainakin osittain ylösalaisin - kanssakilpailijoista saatava tieto rajoittuu hyvin pitkälti vain kuvalliseen materiaaliin Expon toimittamasta karsintavoittajagalleriasta (joka iskee tällä hetkellä 404:ää silmille, uusivat nettisivuja ilmeisimmin) sekä cosplay.comista sen, mitä sieltä osaa ja onnistuu stalkkaamaan. Youtubesta löytyy muutamia videoita, mutta livenä pukuja ei pääse näkemään ennen kisaa eikä niiden tekijöistä ja tekijöiden taidoista tiedä juuri mitään.

Uuden puvun tekeminen oli minulle melkoinen itsestään selvyys siihen asti, kunnes rupesin taktikoimaan ja ottamaan selvää muiden finalistien finaalipuvuista. Pukujen taso vaihtelee finaalissakin suuresti, mutta hienoimmat ovat oikeasti Eeppisen Hienoja.


Kukaan ei varmaan arvaa, onko esim. Esther (vasemmalla) varma sijoittuja. Trinity Blood jyräilee muuallakin Euroopassa.


Edelliseen viitaten oli selvää, ettei ihan millä puvulla tahansa kisaan kannata lähteä jos aikoo pärjätä. Hyvässä kisapuvussa kannattaisi olla vähän kaikkea - haasteita ompelun, rakentamisen ja propin suhteen, yksityiskohtia, haastavaa materiaalia ja mitä nyt ikinä keksiikään. Minulla oli ja on pitkä lista hahmoista ja puvuista, joita mietin finaalipuvuksi, olin jo pääsemässä ratkaisuunkin, kunnes rupesin vielä kerran kelaamaan, minkälaisia pukuja finaalissa on vastassa. Esimerkiksi Unkarin Okkidon Esther on aivan julmeton hieno, näyttävä on myöskin Sveitsin nolannen Caterina, ja Italian Laylan Rosa. Myös Ranskan Mirror Queen-puku Grimmin Veljekset-leffasta on huikea, olin tosin kovasti kuvitellut, että pukujen piti olla animaatio-/piirrospohjaisista lähteistä, joten olen kuumeisesti mietiskellyt, olenko vain säännöt lukiessani ymmärtänyt väärin, tai sitten leffasta tehty peliversio. Jos joku tietää paremmin, otan tietoa vastaan mielelläni.

Joka tapauksessa, paljon härvellystä on luvassa.


Ilmeeni kun tietyt finalistit


Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että Lontooseen lähtee Balthier. Valinta ei perustu siihen, etten jaksaisi tehdä uutta pukua tai olisin laiska, uuden puvun tekeminen polttelee todella paljon, mutta jos yritän oikeasti taktikoida, Balthier on kisan kannalta paras vaihtoehto. Puku on paras tekemäni, yksityiskohtia löytyy ja se on näyttävä Suomen mittakaavassa, toivottavasti sen ulkopuolellakin. Hahmolla on hyvä tarinapohja, jolloin myös esityksen rakentamiseen on monia eri mahdollisuuksia, ja tällä hetkellä hahmo näyttäisi eroavan edes hieman edukseen muista finalisteista olemalla, no, miehinen mies. Allaolevan Sephirothin lisäksi joka on ihan aikuisten oikeastikin mies.


Portugalin voittaja. Ai miten niin Desuconilla oli lievästi paremmat puitteet?


Nyt alkaa vain hillitön pelivideoiden/-äänien läpikäyminen, muokkaaminen ja pähkäily siitä, minkälaista settiä laitetaan kasaan. Lontoon pään hifipuolesta tietoa ei (vielä?) ole, joten mitään hervotonta valoshowta tuskin pääsee rakentamaan. Tai no, en koputa puuta, ehkä pystyykin! Saa nähdä. Syynäyksen alle joutuu myös puku - siinä on n. tuhat asiaa, jotka ovat mielestäni enemmän tai vähemmän poskellaan jotka aion saada kuntoon pienimpiä yksityiskohtia myöten.


Ja niitä muuten löytyy.


Eurocosplayhin liittymättä, käykää katsomassa Wempan eeppinen postaus eeppisestä Odin Sphere -photoshootista Traconista! Kokoan omani kunhan saan loput kuvat käsiini kuvaajilta.

Lisää Eurocosplay-panikoimista on luvassa. Luultavasti paljon.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Tracon ja kierrättämisen kesä

Tämä kesä menee pukurintamalla hyvin pitkälti vanhojen pukujen kierrättämiseen (Jos Eurocosplay-kysymysmerkkiä ei lasketa) ja korjailuun. Ajoissa ei tietenkään mitään voinut tehdä, vaan Traconia edeltävällä viikolla alkaa mieleen tipahdella "ai niin, en tykännyt tuosta osasta viime kerralla, voisinpa korjata" -ajatuksia joita nyt tässä värkkäillään vielä tämän illan ajan.

Traconissa kierrätykseen pääsee viime Desuconin Gwendolyn (Odin Sphere), joka on ollut kaapin päällä pölyttymässä tähän viikkoon asti. Säätiedotusten perusteella pukuvalinta osui nappiin, Gwendolynin releissä paikat eivät kovin pahasti pääse kuumenemaan, tuulenvire käy sen verran kivasti joka paikassa. Neiti oli aikoinaan paitsi ensimmäinen naishahmocosplayni, nykyään myös aika korkealla suosikkilistalla, joten olen lähdössä coniin melko innoissani. Ja ilman bindauksia (lisätkää tähän kohtaan enkelkuoroin laulua)!


Tipitii.


Ompelullisesti Gwendolyniin ei mitään muutoksia tule. Testasin vielä mahtuvani toppiin, irtohihat ovat hyvässä kuosissa ja no, siinä se kankaan osuus olikin. Vyötäröstä alaspäin puku on kokonaan pelkkää softista, ja suurin rassaus onkin kohdistunut nimenomaan panssareihin ja aseeseen. Jalkapanssarit maalattiin uudestaan yrityksenä saada hyvin pieni metallinhohto aikaan, hopeisia osia on patinoitu hieman ja kulumat korjattu pois. Siivet vaativat vielä hieman maalausta (kiitos viime vuonna Sibeliustalolla päälleni juosseiden lapsien, ootte ihania ♥), samoin tutu.


Jos yli 15 denierin stayuppeja ei löydy eikä iho saa näkyä läpi, ratkaisu: vedä kahdet päällekäin ja läkähdy.


Odin Sphereä pelanneet tietävät, että Gwendolynin keihäs/psypher loistaa pelissä nätisti kun keräät aniliininpunaisia tähtösiä/phozoneita jotta voit kasvattaa mulpereita, joista kaikki tykkää. Viime kesänä heh_heh_lulz -proppina oli viinirypälekimppu, josta irtosi paljon hupia ja laadukkaita kuvia.



Päätin kuitenkin mulperien sijaan pakertaa aseen kanssa ja saada kristalliin valon, joka ideana heräsi viime kesänä, kun photoshootissa otettiin kuvia siten, että auringonvalo kävi hienon näköisesti kristallin (..muovikansion) läpi. Käytännön fysiikantaitoni ovat olemattomat, en tiedä sähkö-/lamppu-/ledhommista juuri mitään, kokeilla piti vaikka aika suuret epäilykset koko homman onnistumisesta olikin.
Mutta!


Voilà!


Kuvassa sisällä on yksi ledi, näkyy hyvin pimeässä, valoisassa huonommin, joten ledejä tulee vielä kaksi lisää. Oli muuten teoriassa maailman yksinkertaisin homma - onneksi tuli kokeiltua, niin osaa vääntää valon uudemmankin kerran jos vastaavia proppeja on tullakseen.

Vuosilinssit ovat iloinen asia, joten viime Desun linssit pääsevät uusiokäyttöön. Linssit on ostettu Cybershopista, josta positiivisena yllätyksenä löytyi juuri sellaiset joita etsinkin. Peittävät muuten vihreät silmät kuin unelma, jos joku tarvitsee allaolevan näköisiä linssejä, niin kyseessä on Cybershopin 2-tone Sweet Violet.


Vasemmalla ilman linssiä ja meikkiä, oikealla linssi + 15 sekuntin meikkirykäisy.


Tänään kaiken pitäisi olla kasassa ja tavaroiden pakattuna, huomenna kutsuu viikon viimeinen työpäivä ja illalla hyppään junaan Lahden ja Riihimäen kautta Tampereelle. Nähdään Traconissa!