Salatiedettä autotallissa

Hienoja tunneleita tulee

Viime viikonloppuna laitoin pitkästä aikaa pukuhommia taas kunnolla käyntiin ja päädyin leikkimään askartelumassan kera voittoisin tuloksin. Harva se kerta näissä hommissa oikeasti käy niin hyvä tuuri, että pukuun/proppiin kokeiltu aine x osoittautuu ensimmäisellä kertaa maailman toimivimmaksi asiaksi ikinä - voitte sitten nauraa räkäisesti kun kiroan kyseistä massaa parin viikon päästä.

Yleensä sopivan materiaalin löytäminen vaatii ainakin omalla kohdallani minimissään kolme reissua Hobby Pointiin/Sinooperiin/Robin Hoodiin, mikä luonnollisesti kolminkertaistaa materiaalikulut jo kokeiluversioissa. Jokainen, joka on tehnyt joskus pukua, jossa on proppi tai jokin vaate/muu osa, jonka kaavoja tai valmistusohjeita et löydä Suuresta Käsityölehdestä tai Niksipirkasta, tietää, että nimenomaan materiaalien keksiminen, hankkiminen ja kokeileminen vie aivan hervottoman ison osan ajasta (ja rahasta), jossa pukua työstää. Suomi on tunnetusti pieni paikka ja aika usein kuulee valitusta siitä, miten täällä ei ole materiaaleja ja jos ei omista Paypalia niin turha alkaa mitään proppeja vääntämään. Kehtaisin väittää, että asia ei ole näin.


Sitä kuuluisaa softista Final Fantasy XII:n Franin jalkapanssareissa Suomen malliin

Opiskelen Helsingissä, mutta kaikki puvuntekotarpeeni ovat kotona kehä kolmosen ulkopuolella. Tähän löytyy yksi syy: kaikki materiaalit, mitä en tiedä tarvitsevani, löytyvät kotoa. Maalta ei tietysti saa ostettua softista tai sopivia maaleja tai oikeinlaista tekonahkaa, mutta nimenomaan rakennehommissa työskentely kotona on helpompaa potenssiin tuhat. Annan esimerkin: kun teen pukua kotona, käytössäni on Autotalli™ ja Rojukaappi™, mistä löytyy kaikkea rojua, mitä ei mistään maailman Hobbypointeista löydy vaikka kuinka etsisi. Parasta siinä, mikäli omistaa rojupesäkkeen (tai äidin, joka antaa loisia rojupesäkkeestä turhaa tavaraa), on se, ettei niistä tarvitse maksaa mitään. Opiskelijasolu ei ole rojupesäkeystävällisin ympäristö noin puvunteon kannalta, joten jos vääntäisin pukuni Helsingissä, joutuisin ostamaan lähes kaiken uutena. Olen siis sinällään onnekas, sillä melkein minkä tahansa propin tai vastaavan pohjarakenne koostuu nimenomaan siitä rojusta, mitä autotallin perukoilta löytyy, päälle on sitten helppo viimeistellä jollain "hienommalla materiaalilla", eikä kukaan tiedä, mitä hirveyksiä puvun tai propin sisällä oikeasti on.


Ehkä liittyy, ehkä ei

Proppien ja muiden hankalampien asujen vääntämiseksi ei kuitenkaan tarvitse välttämättä rojupesäkettä, yllättävän paljon pystyy rakentamaan hyvinkin pienestä. Suomessa ei ole tietääkseni saatavilla kehuttua Wonderflexiä, mutten itse ole ikinä sitä tarvinnut, ainakaan vielä. Softista myy ainakin Hobbypoint ja tietääkseni myös postimyynnin kautta, mutta sitäkin ilman pystyy tekemään vaikka mitä. Henkilökohtaisia ykkössuosikkejani ovat lattiamatto (tiedättehän, se muovinen), harjanvarret, Pringles-purkit ja vaahtomuovi. Omalla kohdalla luotan myös melko usein softikseen erityisesti panssareiden kohdalla, mutta alla oleva esimerkki todistaa, että järjettömän hienot panssarit saa myös, kun käyttää vähän luovuutta ja rakentaa ne pöytätableteista. Ei varmaan tullut ensimmäisenä mieleen.


Kaveri on taitava.

Proppien tmv. rakentamisessa on se ongelma, että niihin ei kovinkaan usein löydy juuri mitään ohjeita, vaan kaikki pitää keksiä alusta itse. Kavereiden kesken saatetaan jakaa neuvoja puolin ja toisin, ja esim. cosplay.comissa lähestytään ilmeisesti melko usein muista puvuntekijöitä yksityisviesteillä joissa udellaan vinkkejä asian x tekemiseen. Hyvässä tapauksessa vastauksen tai jonkin asteista apua saattaa saada, joskus ei. Osa pukuilijoista on varsin aulista porukkaa auttamaan muita ja kertomaan, kuinka miekka kannattaa rakentaa ja kyhäämään tutoriaaleja ties mistä. Toinen osa sitten on niitä, joilta ei materiaalivinkkien ymv. lisäksi välttämättä ihan hirveästi apua irtoa, ja tunnustan itse kuuluvani ehkä enemmän tähän porukkaan. Kavereiden kanssa toki tulee vaihdettua neuvoja ja ongelmia pukujen ja proppien suhteen paljonkin, mutta muuten tykkään pitää omat keksintöni ihan omina keksintöinäni. Tässä kohtaa joku alkaa aina huutamaan elitistiä, mutta minulle cosplayssa ongelmanratkaisu on ollut aina se kaikkein antoisin osa, ja kun laittaa kymmeniä tunteja siihen, kun yrittää selvittää miten jokin panssari kannattaa rakentaa, on minusta täysin sallittavaa haluta pitää se tieto itsellään. Jos kilpailemisesta lähdetään puhumaan, en minä tatamillakaan sparratessani käynyt vastustajalle ennen matsia heittämässä et kannattaa muuten tähän vasempaan polveen potkaista, on muuten rasitusvamma siinä, vedä siihen niin tipun aivan varmasti. Kärjistettyjä esimerkkejä, mutta.

Avun pyytäminen cosplayjutuissa on itselleni muutenkin vähän hankalaa ja teen sen yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, koska olen henkisesti 4-vuotias ja haluan tehdä ja keksiä kaiken itse. Olen vakuuttunut siitä, että se on ihan oikeasti mahdollista, niin kauan kun en ala takomaan panssareita metallista ja valamaan pronssimiekkoja. Tuskin on olemassa yhtäkään cosplayaajaa, joka ei olisi apua tutoriaaleista/vastaavista joskus hakenut.
En ole sitä mieltä, että kaikkien tulisi pitää omia oivalluksiaan valtionsalaisuuksina jos ei siltä tunnu, tottakai neuvoja ja tutoriaaleja saa ja on suotavaakin jakaa ja tehdä, mutta jos joku ei pyydettäessäkään tahdo jakaa isolla työllä kaavoittamansa univormun kaavoja, on se minusta täysin ymmärrettävää eikä tee kenestäkään hirveää natsia.


Tuntemattomien suuruuksien panssareita, vertailussa vasemmalla softis, oikealla Wonderflex. Molemmista on olemassa tutoriaalit netissä.

Proppikeskusteluissa pääsee myös helposti aiheeseen cosplaykilpailut, joissa propeilla on loppupeleissä aika suuri osa. Hyvä puvuntekijä ei välttämättä osaa tehdä proppeja, ja proppeja hyvin tekevä taas ei välttämättä pelaa ompelukoneen kanssa hyvin yhteen. Suomen kilpailu ovat alkaneet menemään siinä mielessä äärimmäisen positiiviseen suuntaan, että useimmissa kisoissa saa kisata vain itsetehdyllä puvulla, osto- ja teetetyt puvut on rajattu kisoista pois. Raja itse tehdyn ja äidin puoliksi tekemän puvun välillä on jälleen veteen piirretty viiva, ja sama ongelma lienee proppien kanssa. Pitääkö myös propin olla itse tehty? Entä jos kaupasta löytyy sopiva lelupistooli joka vaatii oikeanlaiseksi propiksi ainoastaan uuden värin? Onko tällainen proppi sallittu kisoissa, riittääkö pieni tuunaus aseen muuttamiseen "omatekemäksi" vai pitääkö porukoiden alkaa rakentamaan pistoolit ihan alusta alkaen itse? Näissä kysymyksissä on helppo alkaa halkomaan hiuksia, mutta kukaan tuskin on sitä mieltä, että harjanvarren sisältävässä propissa ei saa kilpailla, kun sitä vartta ei ole itse käynyt jalopuusta veistämässä ja hiomassa.



Hiuspanta ostettu valmiina radikaalisti Prismasta. Pitäisi varmaan hankkia lisää peruukkipäitä.

Omat propintekokokemukseni rajoittuvat lähinnä panssareihin ja harjanvarsiaseisiin, mutta jo niidenkin pohjalta toivoisin omistavani pienen huoneen, jonka voisin vain omistaa sotkemiselle - toisin sanoen proppien tekemiselle. Olen mitä tahansa rakentaessani tajuttoman hidas, ja työstän juttuja mieluiten monia viikkoja putkeen jolloin väistämättä huone alkaa täyttyä puu-/massa-/softissilpusta, joista erityisesto softis sähköistyy aika mukavasti, jolloin homma menee siihen että käyt suihkussa softiksen kanssa, nukut softiksen kanssa ja heräät aamulla softista korvassasi. Oma rakenteluhuone olisi kiva! Voisin vaikka tyhjentää armeijassa aikaa viettävän veljeni huoneen ja asettua sinne silppuineni, tuskin huomaisi mitään.


Siistiä propintekoa. Yleensä tilanne on ylläoleva potenssiin 15.