torstai 5. tammikuuta 2012

2012 ja ehkä vähän 2013

Hyvää uutta vuotta! Pahoittelen jälleen blogin hiljaiseloa - lomaa ennen kirjoittamista on taitavasti blokannut opetusharjoittelu, joka vie mukavasti aikaa ja energiaa vielä tammikuun ajan. Olen nauttinut joulukalentereiden runsaasta määrästä ja pohtinut, josko ehkä ensi vuonna saisin itsestäni niin paljon irti että voisin hypätä kelkkaan mukaan. Kiitos näin kollektiivisesti kaikille kalenterinpitäjille antoisasta joulukuusta!

Suuri osa seuraamistani blogeista on jo kirjoitellut omista pukusuunnitelmistaan vuodelle 2012, joten voisinpa höpötellä hieman omistani. Niitä ei ole tosin juuri nimeksikään (koska WCS) ja yksi menee vuoden 2013 puolelle, mutta mitäpä tuosta!

Hämmentävää lähteä coniin keskellä talvea, Frostbite on jo viikon päästä. Olen löytänyt vanhojen pukujen kierrättämisen ilon ja heitän niskaani leffa!Utenan, jota pidin myös CosplayGaalassa. En ole tänne blogin puolelle saanut aikaiseksi laittaa marraskuisen photoshootin kuvia, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niitä voi käydä katsomassa WCS-blogin puolella. Utena on bindauksistaan huolimatta yksi mukavimmista puvuistani kun ei tarvitse kärvistellä kaiken maailman panssareiden ja härpäkkeiden kanssa.

Loppukevät meneekin varsin hiljaisissa merkeissä. En osaa oikein käydä coneissa kevättalvisin, vuoden alku on aina niin hektistä kevään loppuun saakka lähinnä koulun ja ties minkä tanssiesitysten takia, enkä yleensä edes jaksa ottaa selvää alkuvuoden/-kevään contarjonnasta ellei joku raahaa coniin mukaan. Frostbiten jälkeen seuraava con on itselläni Desucon, johon on luvassa:



Luscinia Hafez - Last Exile FAM The Silver Wing


En muista, milloin viimeksi olisi seurannut jotain sarjaa sen ilmestymistahdin mukaan, mutta yllättäen hakkaan joka sunnuntai koneellani F5:sta odotteassani FAMin uutta jaksoa. Pelkään jatkuvasti että GONZO tekee GONZOt ja FAM floppaa totaalisesti, mutta sokea rakkauteni Last Exilea kohtaan jaksaa kantaa aika pitkälle. :D Muratan hahmosuunnitteluartbook FAMista pitäisi olla ilmestynyt juuri vuodenvaihteessa, tällä hetkellä odottelen tuskissani skannauksia jotta pääsen vauhtiin puvun kanssa. Luscinia saa toivottavasti ensimmäiset kankaansa ensi viikolla, kun etsitään sopivia univormukankaita lisäksi Solushille. Tällä hetkellä pähkäilen Luscinian.. hakama-asian kanssa, sillä siitä ei ota selvää, onko se oikeasti hakama vai joku satunnainen hameasia. :D Suippokorvia olen jo ikkunashoppaillut, rannekorun kilkuttimia on väännetty Paperclaysta ja tarvittaessa ne hakamankin kaavat löytyvät. Hinku on kova, mutten oikein uskalla tehdä mitään ilman Muratan ihanan tarkkoja hahmosuunnittelukuvia.
Vähän olen myös kuullut huhua että hyvällä tuurilla seurana saattaisi olla myös joku jalosukuinen prinsessa!

..noin muuten en sitten oikeastaan tiedä. En ole ajatellut pukujuttuja WCS:ää pidemmälle (..paitsi yhden sinne vuodelle 2013), vaikka kansioissa on ollut nyt aika pitkään 2 pukua, jotka haluaisin aika kovasti tehdä. Enemmänkin, mutta päällimmäisenä:

Vielä minä joskus-!


Persona 3:n ikuisuusprojektini Akihiko ja Ar Tonelico 2:n Luca. En niin tiedä milloin saisin aikaiseksi vääntää kumpaakaan näistä, vaikka palavasti tahtoisin.

Ongelmana on se, että ajatukseni ovat taas harhautuneet vielä palavammin vähän toiseen suuntaan. Jos en ole täällä vielä sitä paljastanut, olen aivan hervoton fantasianörtti (puhuttaessa erityisesti nimenomaan korkeasta fantasiasta). Olen kirmaillut haltiakorvissa ja -kuteissa ympäri talomme takaa löytyvää metsäpalstaa ja pakottanut pikkuveljeni ottamaan minusta kuvia ennen kuin tiesin cosplaysta tai animesta ja mangasta yhtään mitään (larppaamista en ole kuitenkaan koskaan harrastanut!). Fantasiakirjallisuus on siitä hankala genre cosplayn kannalta, että siitä harvemmin löytyy mitään virallista lähdematerialia kansikuvia enempää. Haluaisin tehdä paljon enemmän kuluneen ja käytetyn ja patinoituneen näköisiä pukuja, ja varmaan siksi päädyn - ainakin noin ulkonäön suhteen - aika usein pelihahmoihin anime/mangahahmojen sijaan. Pitänee joskus kirjoittaa se fantasia-aiheinen blogiteksti valmiiksi, mutta mainittakoon - mikäli lähdemateriaalia olisi, tekisin n. 10 hahmoa ainakin Terry Brooksin Shannara -maailmasta, Ursula Le Guinin Maameren tarinoista ja R. A. Salvatoren Forgotten Realmsista.

No, tähän liittyen: Minut mentiin taannoin viime vuoden puolella istuttamaan pleikkarin ja Dragon Age-pelien ääreen.


Fenris - Dragon Age 2 (Desucon 2013)


Ja niin huomasin olevan myyty ja lyöneeni lukkoon suunnitelmat Desuconiin 2013, olettaen toki että Desucon pysyy jokavuotisena ja jatkaa tuonne saakka.
Sain ainakin puvun jossa sitä kaipaamaani patinaa ja kulumaa ja panssaria! Tuskin ketään yllättämättä tykästyn aina näihin samoihin traagisessa menneisyydessä kieriskeleviin hahmoihin, kiitokset Biowarelle hienosta hahmon kirjoittamisesta.
Pääsen leikkimään ensimmäistä kertaa Wonderflexin kanssa, olen niin maan kyllästynyt softikseen että haluan kokeilla jotain muuta. Koputan puuta ja väitän yrittäväni ottaa Fenrisin hiljaa hyvä tulee -tyyliseksi projektiksi, jonka tekemisen aloitan jo tänä keväänä, en pidä kiirettä, rakentelen testikappaleita ja patinoin panssareita rauhassa siten, etten vedä itseäni piippuun keväällä 2013. Pitkällisiä suunnitelmia, mutta tavoitteena on valtavan innostuksen aiheuttaman puvun aloittaminen kerrankin ihan oikeasti ajoissa.

Ja joo, "nahka"housut/legginsit/hiihtarit, ehkä en enää edes yritä. :D

Sallinette minulle lopuksi hetken kuvaamaan intoani tämän projektin suhteen: Iih Fenris ♥.

--

Suunnitelmista ei tältä erää sen enempää. Käytän pikaisesti vielä blogiani hävyttömästi mainostaakseni Worldcosplayta, oma galleriani löytyy täältä.
Ja mikäli joku kaipaa lisää ajanhukkaa, menin hankkimaan myös oman Tumblrin.

Frostbitea odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Pakko nyt kommentoida, että Luca olisi aivan mahtava nähdä, sillä iteni lisäksi en tiedä ketään toista Ar Tonelico-cossaajaa (Clochea on Summer Love-versiossa tullut cossittua, ehkä joskus vielä se perus-asukin voisi olla kiva) :D Toivottavasti saat sen joskus tehtyä~ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimmy: Jee, muitakin Ar Tonelico-tykkääjiä/pukuilijoita! Luca on ollut suunnitelmissa sen verran kauan, että yritän kyllä tosissani saada puvun aikaiseksi jossain vaiheessa, vaikka pelkäänkin noita tappokenkiä hieman. :D

      Poista