Luscinia WIP

Iih iih, hirveä pukuinnostus! Koska istun väärässä kaupungissa kuin missä keskeneräinen pukuni on, viskaanpa tänne muutaman WIP-kuvan. Luscinia on valmistumassa tällä hetkellä suhteellisen hyvällä mallilla - hame (kyllä, hame - toiveajatteluni housuhameesta meni harakoille) on helman kääntämistä ja vetoketjua vaille valmis, samoin takki. Pitkästä aikaa puvun tekeminen on ollut pääosin vain kivaa ja ihanaa ja kukkasia, odottelen Desuconia melkoisen innoissani. Ainoa kompastuskivi on tähän mennessä ollut peruukki, joka oli tuplasti räjähtäneempi versio kuin piti, mutta odottelen postista korviketta ensimmäiselle versiolle. Kokeilin Luscinian pikkurensseleiden kanssa ensimmäistä kertaa silikonimuotin tekemistä ja polyuretaaniresiinivalua, tutoriaalia en vielä tässä vaiheessa saa väännettyä koska hommat ovat kesken, mutta sellainen tulee luultavasti Desuconin jälkeen. Lyhyesti kuitenkin: olen ko. tekniikasta aivan haltioissani ja jos homma ei olisi niin kallista, tekisin silikonimuoteilla tästä eteenpäin aivan kaiken. Mutta niitä kuvia! Aluksi miekkaa ja sen huotraa.

Luscinian miekka on sen verran ohut, että halusin tehdä sen puusta ihan jo kestävyytensä takia. Koska en omista puuverstasta enkä juurikaan välineitä, piti vuoleminen hoitaa partiopuukolla, mutta ihan hyvin sujui vaikka aikaa vievää olikin. Hiominen tapahtui myöskin käsipelillä, ja vuolemisvirheet sun muut naarmut ja kuopat paklasin Paperclaylla ja hioin lopulta hiomapaerilla sileäksi.

Miekan väistin valmistuu Paperclaysta. Väistin oli sen verran kapea, etten laittanut sisälle mitään tukirakennetta. Kokonaan Paperclaysta koostuva väistin tokin lisää miekan painoa hieman, mutta en viitsinyt alkaa pelaamaan polyuretaanilla noin pienen kohdan vuoksi.

Miekka hiomisen ja vuolemisen ja kohokuvioiden lisäämisen jälkeen valmiina gessottavaksi.

Ja gessottu versio.

Ja valmis miekka, hopeat osat maalattu Mastonin hopeaspraylla, kahvan ruskeat osat saplunoitu piiloon maalarinteipillä ja jälkeenpäin maalattu pensselillä akryyliväreillä.

Miekan huotra vaiheessa, päällystynyt sittemmin Paperclaylla sekin. Huotran kanssa kävi pieni epätoivon hetki, kun huotrasta tuli liian napakka ja miekka ei tahtonut mahtua tuppeensa ottamatta osumaa, joten valmis miekka pääsi hiomakoneen alle ja odottelee uutta gessoamis-/maalausurakkaa kotona.

Korvakorun kaksiosaisuuden ratkaisin upottamalla metalliketjua pidemmälle korun sisään ihan jo kestävyyden vuoksi. Korvakoru jälleen Paperclayta, johon on vuoltu ura ketjulle ja myöhemmin liimattu paikalleen.

Koruosa on vanhasta korvakorusta modattu ja upotettu Paperclaynappulaan. Nappulaan on porattu reikä halpisdremelillä ja korun piikkiosa liimattu paikalleen. Korun piikkiosaan on tämän jälkeen kiinnitetty korun toisen osan metalliketju ja liimattu uudestaan paikalleen. Tämän jälkeen ketjut ja liimat on peitetty Paperclaylla umpeen, hiottu, gessottu ja maalattu.

Olen naureskellut pitkin kevättä ommellessani armeijan pääjehulle hametta sekä univormutakkia jossa on prinsessaleikkaukset. On ole ko. leikkauksia ennen ommellut ja oli kiva päästä kokeilemaan jotain uutta. Kanttianauhan kanssa pelaaminen sujui paremmin kuin mitä pelkäsin, joskin hihojen kuvioiden kohdentaminen ei ole ihan niin napissa kuin toivoin. Kuvioiden vääntäminen itsessään oli hirveän mukavaa pikkunäpertämistä sen jälkeen, kun on vain ommellut pitkää suoraa saumaa ja vekittänyt muutaman metrin kangasta hameeseen.

Tällä hetkellä takissa on jo kaulus, mutta siitä ei ole valitettavasti kuvaa. Päädyin jostain hetken mielenhäiriöstä aplikoimaan mustassa kauluksessa olevat punaiset kuviot käsin, mistä tosin sain sopivasti tekemistä jokaviikottaisille junamatkoille. Kauluksen myötä innostuin vääntämään piilopistoja ihan joka puolelle pukua jotta päällitikkauksia näkyisi mahdollisimman vähän (ja koska ihanaa aikaavievää näpertämistä :D).

Rinikat ja napit on valettu silikolimuottiin polyuretaaniresiinillä. Polyuretaaniresiini on uusi rakkauteni, kovetuttuaan kestävää, hiottavaa ja vuoltavaa. Kuvassa maalaamattomat versiot, mutta alkydispraymaalit tarttuivat siinä missä muihinkin kokeilemiini pintoihin. Nappien tekemisessä valaminen on älyttömän kätevä systeemi silloin, kun tarvitsee monta idettistä kappaletta. Ellei monistettavia asioita ole useampi, menee homma aika kalliiksi. Nappeihin on kuivumisvaiheessa upotettu rautalankalenkki kiinnitykseen, eli perinteiseen kantanappimalliin.

Jos muuten joku tuntee tarvetta yo. kuvassa olevien härpäkkeiden hankkimiseen tilaustyönä, tänne saa heitellä viestiä niin sovitaan hinnoista! Nappien muotti on jo mennyttä tavaraa, mutta toki sellaisen uusiksi tekee jos maksavaa asiakaskuntaa sattuisikin löytymään.

Lopuksi vielä onnellisen (ex-)partiolaisen onnellista solmuväkertämistä. :D Pääsen verestämään solmutaitojani ja solmimaan apinannyrkkiä, apilanlehtisolmua ja ties mitä.

Tällaista tässä vaiheessa, yritän toiveikkaana saada puvun kasaan toivottavasti jo ennen töideni alkamista parin viikon sisällä, mutta viimeistään ennen kesäkuun alkua. Viimeisen viikon ennen Desuconia voinkin käyttää Desuohjelman järkkäämiseen, jota tässä mainostan siltä varalta, että blogia sattuu lukemaan joku, jota Range Muratan kädenjälki, visuaalinen ilmaisu ja hahmosuunnitteluanti kiinnostaa!

Kriittinen katsaus: Last Exile FAM vanhan Last Exile -fanin silmin

Oho, animejuttua cosplayblogissa! Poikkeanpa välillä cosplaynäkökulmasta ja kirjoitan vaihteen vuoksi siitä, mitä otsikko lupaa.

Katsoin jonkin aikaa sitten Last Exile - Fam the Silver Wing -animen loppuun, ja irkissä vaahtoamisen sijaan päätin avautua sarjasta lisää täällä. Seuraava teksti sisältää reippaasti juonipaljastuksia sekä tekstinä että kuvina, eli jos kumpi tahansa sarjoista on kesken/aikoo joskus katsoa toisen tai molemmat, kannattaa hakata backspacea nyt.

FAMin puikoissa jatkaa perinteiseen malliin GONZO, joka tunnetaan ainakin jumalattoman oudoista sarjoista, vaihtelevasta animaatiolaadusta ja siitä, että kun sarja on juuri päässyt parhaasen nosteeseen ja katsoja odottaa Eeppisimpiä Juonenkäänteitä Ikinä, GONZO tekee GONZOt ja kaikki floppaa täydellisesti. FAM ei ehkä floppaa täydellisesti, mutta se ei myöskään selviä GONZOn perusongelmilta.
Ohjaajana toimii alkuperäisen LE:n tyyliin Koichi Chigira, ja musiikkipuikoissa on mukana edeltäjästä tutut Hitomi Kuroishi sekä Maaya Sakamoto. FAM käyttää hyväkseen (ja edukseen) ykköskauden musiikkeja jumalattoman upealta Dolce Triaden OST:ilta, joka saa ratkaisuna kaikki pisteeni kahdesta syystä. Ensimmäiseksi em. on loistava keino linkittää ykköskausi uuteen kauteen, mistä on tosin iloa vain, jos on katsonut ensimmäisen kauden ja tykkää Dolce Triaden musiikeista. Toiseksi, musiikin suhteen FAMin oma soundtrack ei ole yhtä mieleenpainuva kuten edeltäjänsä. Sarjan luonteen ollessa kuitenkin hieman toisenlainen ei musiikki särähdä korvaan huonona vaan toimii, vaikkei OST äärettömän loistava olekaan. Helmiäkin tosin löytyy, kuten esim. Sky to Recovery.






FAMin opening (alempi) on animoitu varsin nätisti ja jälki on muutenkin nannaa. Ongelmaksi kohtasin omat odotukseni - odotin jonkin sortin jatkumoa sekä musiikillisesti että taiteellisen ilmeen suhteen. Over the Sky:n ollessa yksi suosikkiopeningini sekä musiikillisesti että visuaalisesti on paha lähteä vertailemaan, mutta FAMin versio on silti pieni pettymys sen ollessa varsin keskiverto ja geneerinen animerenkutus, eikä siten erityisen mieleenpainuva. Vaikka kauniisti animoitu ja piirretty onkin.

Hahmosuunnittelijana toimii jälleen Range Murata. Näin cosplayharrastajan silmin Muratan hahmosuunnittelu on etenkin realistista, ainakin jos pääsee tihrustamaan artbookin yksityiskohtaisia piirroksia. Hahmo- ja pukusuunnittelussa on selkeää ja perinteistä muratamaisuutta, ja visuaalinen suunnittelu onkin yksi FAMin parhaimpia puolia. Murata on omiaan steampunk-sävytteisten maailmojen hahmoja suunniteltaessa ja vaatteet (ja propit) on suunniteltu toimiviksi. Mitä nyt siitä että kaikki armeijan upseerit käyttävät hameita ja Lilianalla on alushousut ehkä koko sarjan aikana n. yhdessä puvussa!



Se, missä FAM onnistuu, on selkeä linkki ensimmäisen ja toisen kauden välillä. Sarjasta löytyy iso liuta sekä visuaalisia että tekstuaalisia viittauksia, jotka tuovat ensimmäisen kauden katsoneille hahmojen suhteen sitä syvyyttä, jota pelkän kakkoskauden nähnyt saattaa jäädä kaipaamaan. Viittauksia ja hahmoja ykköskaudesta tulee pitkin sarjaa sillä syötöllä, että vanha fani hihkuu innosta, mutta ykköskautta tuntematon katsoja tuskin saa kamalasti irti viittauksista ja hahmoista, jotka eivät liity millään lailla mihinkään, ja joita ei juuri selitetä auki kokonaan. Toinen flashback-jakso selvittää ensimmäisen kauden tapahtumat lyhyesti ja vastaa kysymyksiin, joihin ykköskaudesta jäi kaipaamaan vastauksia. FAM toimii nimenomaan jatkumona ykköskaudelle, itsenäisenä sarjana ei juurikaan. Yhden jakson mittainen kertaus tuskin onnistuu kuitenkaan selvittämään kaikkea, mitä ykköskaudesta jäi käteen.
Toisaalta ei voi kysymättä tietää, miltä sarja näyttää ykköskaudesta mitään tietämättömälle.

Vaikka ykköskauteen viitataankin usein, jää päällimmäiseksi tunne, että viittauksia ei kuitenkaan käytetä hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. FAM kestää kokonaisuudessaan 21 jaksoa, ja valitettavasti vasta viimeisten jaksojen aikoihin alkaa ruudun toisella puolella tuntua, että nyt siihen asiaan vihdoin päästään. Potentiaalia olisi löytynyt vielä aika moneen muuhun jaksoon syventymällä hahmoihin, hahmojen välisiin suhteisiin, poliittiseen peliin sekä LE-maailmaan ja sen toimintaan noin yleensä. FAM jää edeltäjäänsä verrattuna hirvittävän pintaraapaisuksi, hahmojen välillä tapahtuu paljon mutta mihinkään ei syvennytä. Kuvat saattavat liittyä.



EN OLISIKAAN HALUNNUT TIETÄÄ

Samalla tavalla käy Famin ja Gisellen suhteen. 8. jaksossa käsitellään Famin ja Gisellen suhdetta Gisellen näkökulmasta tavalla, jossa on potentiaalia vaikka mihin. Valitettavasti kyseisen draaman merkitys jää melko vähäiseksi, kun siitä ei mitään seuraa juuri seuraavaa jaksoa pidemmälle, eikä Famin ja Giselle suhdetta käsitellä hahmoista itsestään lähtöisin enää juuri lainkaan. Ehkä tästä johtuen Fam jäi päähahmona pinnalliseksi ja ajoittain tylsäksikin, ja Gisey (jonka hahmokehityksessä oli Suurta Potentiaalia em. jaksossa) jää Famin varjoon.
Siinä missä Claus ja Lavie olivat oikeasti kiinnostava ja kehittyvä päähahmoparivaljakko, Fam ja Gisey eivät vain jaksaneet kiinnostaa sarjan loppupuolella juuri lainkaan. Varsinkaan Fam, vaikka olisin halunnut tykätä. :(

Draamapotentiaali yli 9000

FAM toimittaa valitettavasti myös kaksi aivan uskomattoman antiklimaattista kuolemaa. Ensimmäinen on Alauda sarjan puolivälin tienoilla, toinen on Luscinia viimeisessä jaksossa. Luscinian kohtalo oli arvattavissa heti sarjan alusta lähtien, ja sitä suuremmalla syyllä sen olisi odottanut tapahtuvan jostain loogisemmasta syystä ja/tai dramaattisemmin. Fam päättää sarjan lopussa vedota Lusciniaan, Luscinia hautaa kaikki periaatteensa ja samalla vapaaehtoisesti itsensä kivikasan alle. Great success! Kyseisessä kohtauksessa on kuitenkin yksi Famin parhaista hetkistä tämän vedotessa Lusciniaan ottamaan vastuu kaikista tämän aiheuttamista kuolemista.

Hahmokuolemiin liittyen - toisaalta yksi sarjan parhaimmista kohtauksista on ehdottomasti tämä.


En myönnä lainkaan tunteneeni Suuri Tunteita

Sarjan ehdottomasti parhainta antia on Lilianan ja Luscinian suhde. Harmillista on se, että erityisesti sarjan puolivälissä kyseinen suhde oli ajoittain se ainoa asia, jota uudelta jaksolta odotti - muutaman jakson olisi voinut käyttää paljon paremmin, toistoa löytyi paljon ja tarina polki paikoillaan harmittavan pitkään. Asiasta kertoo ehkä se, että huomasin jaksoja uudestaan ystäväni seurassa katsoessani, että olin jättänyt ensimmäisellä katselukerralla epähuomiossa yhden jakson kokonaan katsomatta, ja silti pysynyt kelkassa koko ajan.

Famin hahmon kiinnostavuus olisi moninkertaistunut, jos Famin perhesiteitä Sadriin ja sitä kautta Rahaan (Lahaan?) olisi puitu edes hieman enemmän. Toisaalta kuolemat ovat tosielämässä antiklimaattisia ja kaikki eivät elä elämäänsä onnellisena loppuun saakka, joten ehkä FAMissa on jotain elämänmakuista! Elämänmakua tosin löytää ihan ruudun toiselta puolelta, FAMia katsoessani hain ehkä jotain muuta.

Lopuksi on pakko nillittää kahden kuvaparin verran yhdestä asiasta, josta en tiedä syyttääkö Murataa vai muita hahmosuunnittelijoita/animoijia.



ai mikä jatkuvuus

Sainko kaiken kuulostamaan siltä, että olen FAMiin uskomattoman pettynyt? Varmaan sain, mutta en sitä kuitenkaan ole. Vanha fani on vain vanha ja toiveet korkealla. FAM nimittäin ylitti odotukseni siinä, mitä pelkäsin sen olevan. Hihkuin innosta kun Vincent ilmestyi ruutuun ja odotin Sophiaa koko sarjan kuin kuuta nousevaa, ja pakko myöntää, että aika hienon (joskin lyhyen) esiintymisen Sophia vetikin. Itkin kuin pieni lapsi Dion puhuessa Luciolasta, Guild-viittaukset ja Luscinian mainitsema Twins -rakennelma jäivät vaivaamaan, ja flashback-jaksot alkuperäisestä Last Exilesta selvensivät aika paljon niitä asioita, joita on pohdittu aika pitkään, etenkin koko Exile-termistön suhteen.



Ylläolevat kolme kuvaa: Viimeisen jakson paras anti ja ;_;

Last Exile on suosikkianimelistani kärjessä, ja FAM ei valitettavasti antanut aivan sitä, mitä siltä olisin parhaimmillaan toivonut. Uusintakierrokselle FAM kuitenkin lähtee kunhan saan tarpeeksi aikaa katsoa koko paketin putkeen. Ja kyllä FAMista kehtaa pukuja vääntää! Hahmosuunnittelun suhteen FAM jätti jälkeensä useita mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja hahmoja, joten pukukansio sai taas uutta materiaalia. Cosplayblogin merkeissä, WIP-kuvia Luscinian miekasta voi käydä vilkaisemassa täällä.

Cosplayhommien lisäksi jatkan Last Exilestä nauttimista kesken olevan virallisen mangan kautta, joka on ainakin tähän mennessä on ollut aika mielenkiintoista tavaraa, ja jatkanut siitä, mitä jäin ykkös ja kakkoskauden välistä kaipamaan. Ihanimmat vanship -pilootit ovat ihanimpia. <3

Painen olkapanssareista, nyt vihdoin

Mutta ennen itse asiaa, tahdonpa ihan erikseen kiittää yhdestä jutusta, josta en täällä vielä iloinnut!


Ensimmäinen kirjaimellisesti Ilmeeni kun -kuva - (C) Darkki

Kävin vastaanottamassa Frostbitessa pidetyssä DesuGaalassa Vuoden Cosplay 2011 -palkinnon, varsin yllättyneenä. Ilmeestä ehkä näkee! Pystin saaminen on omalla tavallaan tuntunut aika paljon muikeammalta kuin moni cosplaykisassa menestyminen. Isot kiitokset raadille, puvuntekoinnostus on vähintään tuplautunut ja hinku uusien pukujen tekemiseen on aika valtava. :3

Pysti tuli tosissaan Berserker!Painen puvusta. Puvun tekeminen opetti paitsi uusia tekniikoita, myös älyttömästi kärsivällisyyttä. Ja myös sen, että isotöisen puvun aloittaminen kesäconia varten edeltävän vuoden joulukuussa on minulle liian myöhään. :D
Vaikka puku onkin päällä melkoisen epämukava (ja väriskaalaltaan aivan hirveä ja siksi niin ihana!), ja haluan heittää puvun niskaani vielä useammankin kerran joskus hamassa tulevaisuudessa. Vielä joskus hankin sen Berserker-ryhmän, jota aina joka paikassa kuulutan! Pari rautaa saattaa olla jo onneksi osittain tulessakin.

Joten tässä nyt tohkeissani kirjoittelin tekstin kuvien kera siitä, miten ja mistä Painen panssarit/sarvet on väännetty! Polyuretaani on nykyään jo aika monelle tuttu materiaali, mutta tykkään itse sen verran lukea muiden WIP-tekstejä, että ehkä tästäkin edes jollekulle jotain iloa irtoaa.

Panssareissa käytetyt materiaalit ovat lyhykäisyydessään pahvi, polyuretaanivaahto (tuttavallisemmin eristys-/saumavaahto), Paperclay, gesso, alkydispraymaalit, akryylimaalit, hiomapaperi (+ HENGITYSSUOJAT!).

Kaavoja, kaavoja

Panssareiden pohjana toimii ihan perinteinen aaltopahvi. Henkilökohtaisesti en ymmärrä aaltopahvin dissaamista materiaalina, pintamateriaaliksi se on toki melkoisen köykäistä mutta pohja- ja tukimateriaalina äärettömän kätevää ja usein myös ilmaista. Panssareista piirrettyjen kaavojen pohjalta on pahvista kyhätty runko panssareille sekä tukeva pohja polyuretaanivaahdolle. Pahvipohja on myös siitä kätevä, että kuivuneen polyuretaanin sisältä löytyy runko, jonka mukaan veistämistä on helppo myötäillä eikä tarvitse arvailla, vuoleeko liikaa vai liian vähän. Homman pitää kasassa maalarinteippi ja jesari.




Rungon päälle on suihkutettu polyuretaanivaahtoa, jota saa satavarmasti ainakin rautakaupoista ja Prismasta, ison 750 ml putelin hinta on n. 7-8 euroa. Mikäli en muista aivan väärin, olisikohan yhteen olkapanssariin kulunut 1 tai 2 purnukkaa. Polyuretaanivaahto on märkänä aivan hirvittävän sotkevaa ja tarttuvaa, joten sen kannattaa antaa kuivua rauhassa. Pinta kuivuu kosketusta kestäväksi tunnissa, mutta massan määrästä riippuen kuivumista kannattaa odottaa vuorokausi, joskus pidempääkin, jotta vaahto kovettuu myös sisältä. Vaahto paisuu kuivuessaan, joten paisumisvaraa verraten propin haluttuun kokoon kannattaa jättää, jotta säästyy myöhemmin hirveältä vuolemistyöltä.




Kuivunutta vaahtoa pystyy melko vaivatta vuolemaan, homma hoituu ihan halpismattoveitsillä. Painen panssareiden kohdalla en saanut ensimmäisellä kerralla vaahtokerroksesta tarpeeksi muhkeaa, joten ensimmäisen vuolemisurakan jälkeen suihkutin päälle toisen kerroksen polyuretaania, annoin kuivua, ja vuolin lisää. Vaahto jättää aina satunnaisesti ilmakuplia sisälleen, joita kannattaa myös täytellä niin välttyy päällystämisongelmilta.






Samaan tyyliin on väännetty myös sarvet.










Muutaman vuolemis- ja päällystyskerran jälkeen homma näyttää tältä. Itse toimin polyuretaanin kanssa siten, että yritän aina jo vuolemisvaiheessa tehdä pinnasta mahdollisimman tasaisen ja sileän, mikäli sellaista pintaa haen. Kun pohjatyö on mahdollisimman sileä, välttyy päällystämisvaiheessa silottelutyöltä ja mikäli käyttää edes hieman hintavampaa päällystysmateriaalia (Paperclay >:C), säästää myös rahaa kun ei tarvitse käyttää massaa siloittelemaan möykkyjä ja täyttämään kuoppia.

Moni polyuretaania käyttävä päällystää (ennen massaa) propin maalarinteipillä, jolla saa peitettyä mm. vaahtoon syntyneen reiät ja antamaan pinnalle hieman lisätukea. Painen panssareissa en maalariteippikerrosta lisännyt panssareiden pyöreän muodon takia, ja ainakaan kestämisen suhteen mitään ongelmia ei ollut, mutta haittaa ylimääräisestä tuesta tuskin koskaan on.






Ylempi kuva on vähän väärästä propista mutta tyyli on sama! Polyuretaanivaahto on päällystetty sanomalehti-liisterikerroksella. Uskallan ehkä sanoa tässä kohtaa että liisteri kuin liisteri, itse ostin valmisliisteriä n. litran purkin, ja sitä on riittänyt Painen proppien lisäksi myös yhteen miekkaan ja liisteriä riittää yhä. Sanomalehti-liisteripinta tarttuu hieman helpommin maalarinteippipintaan kuin polyuretaanimuoviin, mutta hyvin selviää myös ilman maalarinteippiä. Samolehtikerroksia tein muistaakseni 2.




Paperclay-kerros, jolla panssarit on päällystetty, on arviolta 2-3 mm paksu. Paperclay kestää oikeasti ihmeitä, ja ohuella kerroksella sain panssareista tarpeeksi kevyet kantaa, mikä oli etenkin sarvien suhteen kätevää. Paperclay on paperipohjaista massaa, jota pystyy sen kuivuttua hiomaan melkein miten tahansa. Ajankäytöllisesti suurimman osan panssareiden tekemisestä vei nimenomaan hiominen - ison tasaisen pinnan aikaansaaminen vaatii älyttömästi aikaa ja kärsivällisyyttä. Paksumpaa pintaa voi käsitellä hiomakoneellakin, itse hioin kaiken käsin. Paperclayta kannattaa ihan oikeasti hioa ulkona hyvien hengityssuojien kanssa, sillä hiomajätteen pöllyämispotentiaali on valtava, ja pöly tarttuu aivan joka paikkaan. Ja en voi ehkä tarpeeksi peräänkuuluttaa niitä hengityssuojia. :D
Paperclayt ostan Helsingin Hobbypointista (ebaysta saanee halvemmalla jos tuuri käy), mutta jos joku tietää jonkun muun hankintapaikan, saa huudella!



Gessottu + hiottu olkapanssari
Hiomisurakan jälkeen panssarit on gessottu n. 5+ gessokerroksella. Gesson huono puoli on se, että se jättää melkein aina siveltimenjäljen pintaansa, ja Painen panssareiden kohdalla halusin pinnasta mahdollisimman tasaista, joten hioin aika paljon lisää. Iso määrä gessokerroksia takaa sen, että ei pääse kamalan helposti hiomaan gesson läpi Paperclayta näkyviin, mikä taas näkyy maalipinnassa (maalista riippuen) jos niin käy.







Hyvin käytettyä aikaa!


Panssareiden maalaamiseen käytin Mastonin COLORmix -alkydimaaleja. Muu panssari on suojattu maalarinteipillä ja sanomalehdellä. Pienten yksityiskohtien saplunoiminen on rasittavaa ja aikaavievää, ja maalarinteippi saattaa jättää maalireunoihin pieniä virheitä, mutta niiden siistiminen sujuu jälkeenpäin pienellä siveltimellä.





Päähärpäkkeen kanssa huomasin puolimatkassa, että olin tehnyt sarvista liian pitkät. Sarvia en ollut ehtinyt onneksi vielä päällystää, joten leikkasin sarvet irti, vuolin muutaman sentin pois ja kiinnitin sarvet takaisin paikalleen. Päähärpäkkeessä työjärjestys oli hieman toisenlainen, lisäsin.. pikkusarvet vasta päällystysvaiheessa jotta pystyin mallaamaan ne oikean kokoisiksi kun sarvet olivat jo muuten kasassa. Ne kiinnitettiin omaperäisesti Erikeeperillä ja hammastikuilla. :D




\:D/
Päähärpäkkeestä minulla ei ole sen enempää kuvia koska öh, aika alkoi loppumaan kesken. Ainoa ero maalausprosessissa oli se, että maalasin sarvien harmaat osuuden akryylimaaleilla spraymaalien sijaan, sillä en löytänyt oikean sävyistä harmaata spraymaaleista.





Mutta lopputulos olkapanssareiden suhteen näyttää tältä. Panssarit arvatenkin ottivat aika paljon osumaa conien seinistä ja ovenkarmeista, mutta yhtään lommoa ei panssareissa ole, joten kerrankin tuli väsättyä kestävät propit!
Samalla tekniikalla väänsin mm. Okuninushin miekan, erona se että käytin karkeampaa paperimassaa päällystämiseen, Paperclayta vain paklaamiseen.




Olen nyt tuijottanut tätä tekstiä ehkä pari tuntia, joten uskallan ehkä luottaa siihen että tässä jotain selkoa on. :D Jos ei ole, pahoittelen ja koitan selventää pyydettäessä. Lopuksi vielä kuva Lusciniasta / Luscinian rannekorusta todisteena siitä, että olen oikeasti tehnytkin jotain pukujen eteen.




Hiljalleen etenee! Lisäksi mm. miekka on työn alla, joten ainakin siitä asiaa myöhemmin jollen muuta keksi/ehdi ennen sitä. :>