lauantai 25. kesäkuuta 2011

Myöhäinen Desuraportti + I feel pretty

Nyt kun on viimein saanut suurimman osan Desuconia edeltäneestä ja siellä syntyneestä univajeesta kuitattua, voisin kantaa korteni desuraporttikekoon. Valitettavasti en mitään hirvittävän syvällistä palautetekstiä pysty kirjoittamaan, sillä osallistuin ohjelmaan hyvin mitättömissä määrin tänä vuonna. Raporttiosuus on valitettavasti myös hyvin kuvaton, koska omassa kamerassani ei ole yhtään kuvatodistetta Desusta.

Tämän vuoden Desuconiin valmistautuminen oli kahta ensimmäistä kertaa vähemmän stressaava, kun ei tarvinnut panikoida lavalle nousemisesta kisa- tai näytösmielessä, ei valotoiveita eikä muutakaan normaaliin conpaniikkiini kuuluvaa. Mitä nyt puvun piti olla hyvissä ajoin valmis, mutta kummasti kahtena edellisenä yönä tuli nukuttua 4 + 2½ tuntia tassuja viimeistellessä, joten tavoitteeseen saada puku reilusti ennen conia valmiiksi en taaskaan päässyt. Ehkä vielä joskus!

Tänä vuonna en Desussa kisalavalla pyörinyt (koska kisakaranteeni, enkä kyllä oikeasti olisi jaksanut tänä keväänä vääntää yhtään esitystä kasaan). Kisan kanssa olin kuitenkin tekemisissä melkein koko lauantain kisan loppumiseen saakka, kun aika kului tuomarihuoneessa syynäämässä pukuja. Tuomaritovereina toimivat rora, Vorona, ja Elffi, joita tahdon vielä kertaalleen kiittää mainiosta ja asiantuntevasta tuomarointiseurasta. Kisa oli tänäkin vuonna ihan älyttömän kovatasoinen, erityisesti iloitsin kisaajien tarkkuudesta yksityiskohtien kanssa. Niihin oli oikeasti kiinnitetty huomiota - ja nimenomaan siten, että ne olivat laadukkaasti tehtyjä eivätkä vain yksityiskohtia yksityiskohtien vuoksi. Tuomarointiin olisi helposti pystynyt käyttää enemmänkin aikaa per kisaaja - tuomarointiajan mahdollisen pidentämisen ongelmaksi tosin muodostuisi ajankäyttö, tuskin kukaan tuomari tahtoisi viettää koko coniaan tuomarihuoneessa.

Sanomattakin lienee selvää, että tuomarointi ei ollut aivan simppeli tehtävä, kun kisassa oli niin paljon hyvin toteutettuja pukuja näyttävine esityksineen. Onnea vielä Akille edustajuudesta ja Miralle ja Ilonalle sijoittumisesta!

Kisan lisäksi vietin aikaa lauantaina panelistina Cosplaykisat meillä ja muualla -paneelissa. Pahoittelen heti alkuun omaa reikäpäisyyttäni paneelissa - edellisten öiden univaje näkyi ja kuului, toivottavasti höpötyksestäni sai edes jotain oleellista irti. Joka tapauksessa paneelissa mukana oleminen oli hirveän mielenkiintoinen kokemus itsellenikin - WCS-kisaajien kanssa ei ole ulkomaankokemuksia tullut juuri vaihdettua, joten oli älyttömän mielenkiintoista kuunnella kokemuksia myös muualta. Ehkäpä ongelmani oli nimenomaan siinä, että jäin liian keskittyneesti kuuntelemaan muiden panelistien tarinoita. :D

Paneelivetäjä Hoothoot, ja panelistit Irtsa, Arttu, Riina ja Sami. Kuva (C) Veera Kontiokari.


Syväluotaavaa analysointia ja peruukin ruodusta poistunut etujeejee. Kuva (C) Veera Kontiokari.


Muuta ohjelmaa en sitten ehtinyt/onnistunut näkemään. Tarkoituksena oli käydä katsomassa Animeharrastus silloin ja nyt, Fanityttö <3 GONZO sekä Todellisuusopas komeroille, mutta kaikki jäivät väliin tuomaroinnin ja EC-karsinnan, photoshootin tai totaalisen väsähtämisen takia. Ihan niin ehdottoman kutsuvia ohjelmia tämän vuoden ohjelmakartassa ei ollut, että johonkin olisi ollut aivan ehdottoman pakko päästä.

Noin panelistin ja tuomaroinnin näkökulmasta järjestelyt toimivat - tuomarointitilaan olisin tosin toivonut hieman lisää valoa. Paljon kritiikkiä saanut jäävesi oli minusta paras asia ikinä - kerrankin oikeasti kylmää vettä - kokovartalolycramakkara ja tekturkisasusteet lämmittivät kivasti. Rajoitettu kävijämäärä antoi mukavasti lisää tilaa Metsähalliin, ainoa ryysis, johon törmäsin, oli avajaisten jälkeen narikassa.
Huomasin myös ensimmäisen kerran 8 vuoden harrastamisen jälkeen onnistuneen tekemään Kestävät Panssarit (TM). Kuljin n. tuhannesti seinää tai ovenkarmeja päin ja yhtä moni käveli panssareitani päin, eikä missään näy jälkeä juuri lainkaan. Pahoittelen silti kovasti leveän kuljetukseni aiheuttamia haittoja.

Yleisesti ottaen desusta jäi aivan älyttömän hyvä fiilis, kun ajan sai kuluttaa tuomaroinnin ja paneelin lisäksi ihan miten lystäsi ja nimenomaan ilman kisastressiä. Minun näkökulmastani järjestelyt toimivat kuin kello konsanaan ja tilaa riitti. Cosplaypukuhuoneiden varustelu saa minulta isoa kiitosta, isoja peilejä oli tarpeeksi ja ensiapupakkaus pelasi.

Kiitos järjestäjille, vänkäreille, työvoimalle ja conseuralleni huikeasta conista! Jään jännityksellä seuraamaan Desuconin tulevaisuutta, ja etenkin Frostbitea/Desucon Winteriä/mikäikinää. Mitenköhän Eurocosplayn Suomen 2. karsinta sattuisi em. tapahtumaan?

--

Sitten jotain ihan muuta, eli se haaste. Ryhmäpaine kävi liian suureksi kun haasteita tuli jo kahdelta suunnalta.

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Huijaan heti aluksi julkaisemalla pari kuvaa, jotka joku tutuistani on nähnyt, eivätkä kaikki ole omasta kamerastani, mutta ajatushan on tunnetusti tärkein.

Ensimmäinen Desucon, 2009. Yhtään en tiedä kuka tuo Igor lienee, mutta kuva on Hieno (tm) seuraavista syistä: Näytän 2,5 metriseltä amatsonilta, vasen käteni luulee olevansa Spiderman ja Igor näyttää olevan aika innoissaan ..erinäisistä asioista. :D


Epätoivoista pakkaamista viime lokakuussa Lontoossa paluumatkaa varten. Kuljetin muuten kaikki proppini ja varusteeni tuossa matkalaukussa (+ käsimatkatavarat), enkä tiedä miten siinä onnistuin. Lavapropit oli rakennettu osiin pistettäviksi ja asekin säilyi vahingoitta ruumassa koko matkan. Lavapropin heitin suosilla Lontoon päässä menemään jotta sain kaiken maailman ostokset ja tuliaiset kuljetettua takaisin Suomeen.


Minä ja Halla kesällä 2007. Haaste käski laittamaan kuvia omasta elämästään, ja no, jos olette joutuneet minuun yhtään tutustumaan, tiedätte, että tuo koira on minulle hyvin pitkälti elämäni. :D Kuvassa Halla (suomenlapinkoira, näin tarpeellisena sivuhuomautuksena) on vasta puolisen vuotta (huomattava ehkä siitä, että se imeskelee peukaloani), nykyään se on iso 4-vuotias kölkki.


Ilahduttavan satunnaisesta ja spontaanista photoshootista käteen jäänyt kuva. Ei-cosplayphotoshootteja tuli joskus nuorempana pidettyä paljon enemmän, nykyään ei juuri koskaan. Lasit omistaa YumiKoyuki joka toimi myös kuvaajana.



Olen liikuntaan koukussa luultavasti niin kauan kuin kroppani vain pysyy kasassa. :D Kilpauinnin ja itsepuolustuslajien jälkeen siirryin (tai no, palasin) tanssiin, lajina hiphop. Kuva on tämän vuoden kevätnäytöksen ryhmästämme - jos lienee epäselvää, missä olen, hengaan alarivissä vasemmalla.

--

Berserker!Painesta on tulossa oma kuvapostauksensa kunhan saan virallisia photoshootkuvia käsiini. Muutaman kuvan olen tosin jo toisaalta saanut, joten tässä vähän ensimakua. :>

Kuva (C) YumiKoyuki

Heitän luultavasti kasaan vielä yhden wip-merkinnän Painesta, sen verran hirveitä asioita puvussa on että haluan jakaa ne. :D

Ja niin, mikäli joku EC-karsintaan osallistunut jäi kaipaamaan palautetta puvustaan/esityksestään, tätä kautta saa pyytää, tai vaihtoehtoisesti mailitse daermon_n_a_shezbaernon@hotmail.com. :>

Nekoconissa nähdään!

3 kommenttia:

  1. Moi! Sun pukusi Desussa oli todella upea! Sanoitkin tuossa jo että WIP-merkintää olisi tulossa, mutta halusin vielä erikseen kommentoida, että olisi hauska jos voisit valottaa tuon peruukin tekoprosessia. Miten se pysyy kasassa ja mten se pysyy päässä. :)

    VastaaPoista
  2. Pukusi onnistui yli omien odotuksieni, ja kävinkin ottamassa siitä kuvaa (mutta jätän tältä kerralta väliin kaikista convideoista tutut "HEEEI olin tuo hahmo nakki kohdasta x.xx~"-tunnistautumiset koska harrastan niitä ärsyttävän paljon :--D)

    Mutta haluaisin vain sanoa tuomaroinnista että voisinpa halata teitä kaikkia ihania tuomareita, juuri oikeat henkilöt pääsivät palkintosijoille ainakin omasta mielestäni, ja tyhmää kun en voi kertoa mitään rakentavaa palautetta Cosplay meillä ja muualla-paneelista siitä yksinkertaisesta syystä etten päässyt sinne... katsotaan sitten netistä kuin hullu stalkkeri ainakin.

    Mutta komppaan Jenniä, WIP-merkintää olisi mukavaa nähdä.

    VastaaPoista
  3. Jenni: Kiitos! Pitääpä ottaa peruukin (joka oli kyllä niin kiireessä ja niin onnettomasti stailattu että hävettää :D) stailaamisesta kuvia kun laitan sen kuntoon uudestaan Nekoconiin, kiireessä WIP-kuvien ottaminen ennen Desua jäi. Mutta eiköhän onnistu! :>

    Suiggari-Tou: Kiitos, muikea kuulla että odotuksia on ylitetty! :D Hienoa että kisan tuloset miellyttivät, tuomarointi oli älyttömän hankalaa kun olin niin hienoja ja niin erilaisia pukuja syynättävänä, että tuomarointistressi oli aika korkealla jossain vaiheessa.
    Ja WIP-merkintää tulossa, varmaan joskus Nekoconin jälkeen. :>

    VastaaPoista